Professori: Muisti­sairaan laittaminen hoiva­kotiin voi olla omaiselta itsekästä

Geriatrian emeritusprofessorin Jaakko Valvanteen mukaan Suomessa vallitsee holhoava hoitokulttuuri. ”Vanhus on iäkäs aikuinen, ja häntä tulisi kohdella sen mukaan, ei vajaakykyisenä vaan itsenäisenä toimijana.”

Vanhuksen tahtoa tulisi kunnioittaa silloinkin, kun se tuntuu omaisista tai hoitohenkilökunnalta väärältä, sanoo geriatrian emeritusprofessori Jaakko Valvanne.

15.10. 18:52

Muistisairaat sivuutetaan todella usein heitä koskevassa hoidossa. Tämän on saanut kokea muistisairaaksi diagnosoitu kuopiolainen Eino Fagerlund, joka puhui aiheesta HS:n tiistaina julkaisemassa jutussa.

Vahvasti samaa mieltä on geriatrian emeritusprofessori Jaakko Valvanne.

Pitkän linjan vanhustenhoidon asiantuntijan mukaan Suomessa vallitsee holhoava hoitokulttuuri, jossa etenkään iäkkäitä ihmisiä ei kohdella tasavertaisesti muun väestön kanssa.

”Vanhustenhuolto jo nimenä kertoo ongelman: oletetaan, että vanha ihminen ei pysty huolehtimaan itsestään. Tulisi kuitenkin muistaa, että vanhus on iäkäs aikuinen, ja häntä tulisi kohdella sen mukaan, ei vajaakykyisenä vaan itsenäisenä toimijana.”

Lue lisää: Muistisairaalle miehelle selvisi karulla tavalla, miten aivoistaan sairastuneita kohdellaan

Valvanteen mukaan sivuuttajia eivät ole ainoastaan ammattilaiset vaan suuressa määrin myös omaiset. Vaarallisimpia esimerkkejä tästä ovat Valvanteen mukaan tapaukset, joissa omainen haluaa laittaa muistisairaan laitokseen vastoin tämän tietoa tai tahtoa.

”Omaisella saattaa olla iso huoli siitä, miten muistisairas äiti tai isä pärjää kotona. Se on ymmärrettävää mutta ei mikään perustelu alkaa puuhata pitkäaikaishoitoa häneltä kysymättä, jotta oma huoli vähenisi. Motiivi on tällöin itsekäs ja toimintatapa väärä.”

Muistisairaalta pitäisi Valvanteen mielestä aina kysyä, missä hän haluaa asua: onko koti mieluisin paikka siinäkin tapauksessa, että jotain voi sattua. Ei ole nimittäin tavatonta, että muistisairas kaatuu kotonaan ja loukkaa itsensä tai paleltuu lähdettyään yöllä ulos.

”Jos hän vastaa haluavansa silläkin riskillä asua kotona, vastausta pitää kunnioittaa. Aikuinen ihminen voi tehdä itseään koskevia, muiden mielestä hölmöjä päätöksiä. Tämä on suurimpia oppeja, joita olen lääkärin urallani saanut.”

Laitoshoidon vaihtoehto kotihoito ei sekään toimi nykypäivänä kovin hyvin, Valvanne myöntää. Työntekijäpula vaivaa, ja käyntejä asiakkaiden luo on jouduttu lyhentämään ja määriä vähentämään. Valvanteen mukaan tämä on huomattava epäkohta, johon tulisi puuttua ensi tilassa.

”Yllättävän vaikeastikin muistisairas voi pärjätä yksin, jos on otettu huomioon kaikki seikat, joilla turvallisuutta voidaan lisätä.”

Se, mitä voidaan tehdä jo nyt, on selvittää, onko muistisairaalle varmasti järjestetty kotiin kaikki mahdollinen apu ja tuki.

”Tarvitaanko kotona teknologiaa, kuten rannekepaikantimia, joiden avulla voidaan seurata, missä ihminen liikkuu? Tai onko tarve liikkumisen apu- ja turvavälineille? Yllättävän vaikeastikin muistisairas voi pärjätä yksin, jos on otettu huomioon kaikki seikat, joilla turvallisuutta voidaan lisätä.”

Jos muistisairas kuitenkin päätyy laitokseen, tulisi hänen itsemääräämis­oikeuttaan kunnioittaa myös siellä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi turhien hoitotoimien, kuten ylilääkitsemisen ja liikkumista estävien toimien, välttämistä.

Muistisairas Eino Fagerlund kertoi alkuviikosta HS:n jutussa, että hänet oli lääkitty rauhalliseksi muistisairaiden osastolla. Valvanteen mukaan tämä on valitettavan yleistä. Näin toimitaan usein siksi, että muistisairaan liikkumista tai käyttäytymistä voitaisiin kontrolloida paremmin.

Tavallista on myös vaikkapa se, että sängynlaidat nostetaan ylös.

”Näin ei saisi tehdä ainakaan kysymättä lupaa. Jos ihminen haluaisi yöllä nousta vessaan, hän ei voikaan. Jos on sängystä putoamisen vaara, lattialle voi laittaa vaikka patjan”, Valvanne sanoo.

Näin toimitaan Valvanteen mukaan monissa Keski-Euroopan maissa aivan rutiinin­omaisesti. Tapa on käytössä myös joissain yksittäisissä Suomen hoitolaitoksissa, esimerkiksi Tupahoivan hoivakodissa Sastamalassa.

Tupahoivalle myönnettiin tänä vuonna La Carita -säätiön palkinto kokonaisvaltaisesti hyvästä hoitotyöstä.

”Viimeksi toissa yönä meillä oli tilanne, että asukas oli lähtenyt yöllä kävelemään sängystään ja päätynyt lattialle makaamaan”, kertoo Tupahoivan johtaja Auli Härkälä.

”Sen sijaan että yöhoitaja olisi pakottanut hänet sänkyynsä ja rajoittanut luonnollista liikkumisen tarvetta, hän laittoi patjan lattialle ja asukas kieräytettiin siihen. Siitä hän aamulla turvallisesti heräsi.”

”Pitäisi puhua myös hoitotyön laadusta.”

Tällaiset hoivakodit ovat kuitenkin Valvanteen tietojen mukaan harvassa.

”Hoitajille on helpompi hoitaa potilasta kohoasennossa olevassa sängyssä. Siinä ei selkä kärsi. Mutta potilaan kannalta on väärin, että hoitoyksiköissä on sänkyjä, jotka saa ylös mutta ei niin alas, että iäkäs pääsisi itse pois sängystä ja kävelemään.”

Pahimpia laiminlyöntejä ovat sitominen ja esimerkiksi magneettivyön käyttö, Valvanne sanoo. Magneettivyö estää potilaan liikkumisen.

”Kehottaisin jokaista hoitajaa ja lääkäriä kokeilemaan vyötä itse. Se on tavattoman ahdistava ja tukala terveellekin, saati sitten ihmiselle, joka ei ymmärrä, miksi hänet on sidottu. Myös Muistiliiton näkökanta on, että hoito on epäonnistunutta, jos joudutaan sitomaan.”

Valvanne toimi pitkään Espoon vanhustenpalvelujen johtajana mutta irtisanoutui vuonna 2009, koska hänen mukaansa työssä eivät toteutuneet eettiset arvot. Valvanteen mukaan koko ala kaipaa toimintakulttuurin muutosta.

”Suomessa on puhuttu paljon hoitaja­mitoituksesta, mutta se ei yksin riitä. Pitäisi puhua myös hoitotyön laadusta.”

Valvanteen mukaan kaikki lähtee ammattitaidosta, esimiestyöstä ja yksikön toimintakulttuurista.

”Tietyllä hoitajamäärällä samankuntoisia ihmisiä voidaan hoitaa hyvin tai huonosti. Olennaista on asenne, osaaminen ja johtaminen.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat