Poliisi epäilee: Gangsta rappiin liittyvä uhittelu raa’an jengiväkivallan taustalla Vantaalla

Vakavista väkivaltarikoksista ja ampuma-aserikoksista epäillään yhdeksää henkilöä.

16.9. 13:32 | Päivitetty 16.9. 13:53

Keskusrikospoliisi (krp) on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka liittyy kahden ryhmän aseelliseen yhteenottoon Vantaalla elokuussa 2021.

Poliisin esitutkinnan mukaan kaksi katujengiä ovat selvitelleet välejään keskellä yötä Vantaan Leinelänkaarella viime vuoden elokuussa.

Poliisi on aiemmin kertonut, että kyse on ollut helsinkiläisten ja espoolaisten ryhmien yhteenotosta. Poliisin mukaan molemmista porukoista ammuttiin toisia kohti useita kertoja.

”Tapahtumien taustalla vaikuttaisi olevan ryhmien väliset aikaisemmat kiistat, joihin liittyy muun muassa gangsta rap -musiikin kautta esille nousseet vastakkainasettelut”, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Masi Puolakka krp:n tiedotteessa.

Lue lisää: Poliisi tutkii Vantaan jengi­ammuskelua kahtena murhan yrityksenä – ”Useita laukauksia vaihdettiin kesäyössä”

Vantaan ampuminen liittyy poliisin mukaan laajempaan katujengien väliseen väkivallan kierteeseen.

Laukaukset vahingoittivat läheisiä asuinkiinteistöjä ja päiväkotirakennusta. Poliisin tietojen mukaan sivulliset eivät olleet tilanteessa hengenvaarassa.

Esitutkinnassa on ollut epäiltynä yhdeksän henkilöä. Heitä epäillään muun muassa murhan yrityksistä sekä törkeistä ja perusmuotoisista ampuma-aserikoksista.

Epäillyn murhan yrityksen uhrina oli 23-vuotias mies, joka jätettiin yöllä auton kyydistä Vantaan Peijaksen sairaalan eteen vakavasti loukkaantuneena.

Kaksi henkilöä on edelleen vangittuna murhan yrityksestä epäiltyinä.

Helsinkiläisen ryhmän johtohahmoksi tituleerattu some-räppäri Milan Jaff vangittiin keväällä epäiltynä murhan yrityksestä. Jaff tuomittiin 10 vuoden vankeusrangaistukseen viime toukokuussa Helsingin käräjäoikeudessa. Murhan yrityksestä on niin ikään vangittu espoolainen rap-artisti.

Lue lisää: Jengipomo Milan Jaff tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen – Oikeus: Omien ”kunniaa” suojeltiin väkivallalla

Toukokuussa Jaff tuomittiin muun muassa tapon yrityksestä sekä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Käräjäoikeuden mukaan teot tehtiin osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat