Helsingin säännöt sähköpotkulaudoille eivät tuoneet helpotusta kaaokseen

Valtuustoaloitteessa tivataan kaupungilta tiukempaa otetta, mutta ilman lainsäädännön muutoksia kaupungin keinot ovat rajalliset.

Flow-festivaalin aikana Sörnäisten rantatien varret täyttyivät skuuteista. Vuokralautojen käyttö ei ollut myöhään lauantai-iltana enää mahdollista käyttörajoitusten vuoksi.

16.9. 15:27

Sähkölautojen pysäköinti- ja niitä vuokranneiden ajotapaongelmiin on Helsingin kaupungilla vain rajalliset keinot puuttua.

Esimerkiksi tänä vuonna järjestetystä pysäköintikokeilusta on saatu melko vähäistä helpotusta kurittomaan pysäköintiin, koska kaikki toimijat eivät ole tehneet yhteistyösopimusta kaupungin kanssa.

Helsingissä oli kesäkauden alussa yhteensä 18 000 sähköpotkulautaa, mutta yhden toimijan vetäydyttyä niiden määrä putosi 15 000:een elokuussa.

Vastauksessaan sosiaalidemokraattien ryhmäaloitteeseen kaupunkiympäristön toimiala toteaakin, ettei Helsingillä ole mahdollisuutta toimivaan ratkaisuun, jos kaupungilla ei ole mahdollisuutta säädellä lautojen ja kaupunkiin tulevien operaattoreiden määriä.

Ydinkeskustaan sovittiin kesän ajaksi pysäköintimalli, jonka mukaan operaattorin tulisi siirtää 24 tuntia käyttämättä ollut sähköpotkulauta seuraavan 24 tunnin aikana pois ydinkeskustan alueelta.

Koska lautojen määrät kuitenkin jatkoivat kasvuaan kauden aikana, heinäkuun alussa rajoitusta tiukennettiin niin, että siirto tulee tehdä 12 tunnissa. Samalla se laajennettiin koskemaan Helsingin niemen aluetta.

Kaupunki on seurannut koko kesän tämän säännön toteutumista, eivätkä kaikki operaattorit ole päässeet tavoiteaikoihin.

Operaattorien kanssa on myös sovittu siitä, että laitteiden maksiminopeutta rajoitetaan arkiöisin ja niiden käyttö kiellettiin kokonaan viikonloppuina puolenyön ja aamuviiden välillä.

Operaattorit ovat melko haluttomia allekirjoittamaan toimintaa rajoittavia yhteistyösopimuksia, koska kaupunkiin voi koska tahansa tulla uusia yrittäjiä, jotka eivät sopimuksia noudata.

Aloitteessa esitetään, että kaupunki tekisi vuokrausyritysten kanssa palvelu- ja käyttöoikeussopimuksen, jossa määriteltäisiin kaupunkitilan käytön vastikkeeksi lautojen enimmäismäärät, ajalliset ja alueelliset rajoitukset sekä muut käyttöehdot.

Vastauksessa tähdennetään, että palvelu- ja käyttöoikeussopimukset eivät estäisi uusien yrittäjien saapumista katutilaan isolla laitemäärällä.

Helsinki onkin kääntänyt katseensa liikenne- ja viestintäministeriöön, jotta se voisi Oslon kaupungin tavoin järjestää toimiluvista laatukilpailun ja rajoittaa lautojen määrää.

Ministeriössä lainvalmistelua ei ole aloitettu, mutta sen tueksi on käynnistetty selvityksiä. Lakia ei ennätettäisi saada valmiiksi jäljellä olevan vaalikauden aikana.

Ministeriön turvallisuusyksikön johtaja Maija Ahokas arvioi, että kaupungeilla on jo tällä hetkellä esimerkiksi tieliikennelain nojalla mahdollisuuksia rajoittaa sähkölautaliikennettä.

Kaupunki voisi esimerkiksi liikennemerkeillä ohjata sähköpotkulautojen kulkua tai rajoittaa pysäköintiä eri alueilla.

Kaupunki onkin tämän kauden aikana yhteistyössä ministeriön kanssa tutkinut sähköpotkulautojen pysäköinnin kieltämistä liikennemerkeillä, mutta tekstillisten liikennemerkkien teho arveluttaa.

Laajat pysäköintikieltoalueet keskustan rajallisessa katutilassa voidaan tulkita liiketoiminnan rajoittamiseksi, mikä johtaisi todennäköisesti siihen, että sähköpotkulaudoille olisi raivattava tilaa autojen pysäköintipaikoille.

Liikenne- ja viestintäministeriö selvittää osana liikenneturvallisuusstrategiaa promillerajan asettamista käyttäjille.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat