Helsingin hammashoitoon saapuu hoitoon ”vääriä” potilaita

Kutsun saaja selviää asiointipalvelu Maisasta, mutta viesteihin saadaan vastaanottajan nimi loppuvuodesta.

Vanhempien saamista viesteistä ei suoraan selviä, onko kutsu tarkoitettu heille itselleen vai heidän lapsilleen.

20.9. 10:36 | Päivitetty 20.9. 10:43

Helsingin perusterveydenhuollosta lähetetään nykyisin viestejä, joiden perusteella vastaanotolle voi pahimmillaan päätyä väärä perheenjäsen.

Kyse on tekstiviesteistä, joita järjestelmä lähettää muistuttaakseen varatusta ajasta.

Näistä monet alkavat, että sinulle on varattu aika, mutta nimeä ei mainita. Tämä taas saattaa hämätä, jos kyseessä on esimerkiksi useamman lapsensa asioita hoitava vanhempi.

Osassa Helsingin kaupungilta tulevista viesteistä on etunimi mukana, näin esimerkiksi koronatestien tuloksissa. Osan kohdalla vanhempi on todennäköisesti itse varannut ajan, joten hän tietää ilman nimeäkin, ketä ilmoitus koskee.

Sekaannuksia saattaa sen sijaan sattua vaikka lapselle tarjottujen hammaslääkäriajan kohdalla.

Eräs vanhempi luuli tällaisessa tapauksessa viestin olevan hänelle itselleen ja meni näin saamansa viestin mukaisesti hammashoitolaan, vaikka aika oli tarkoitettu hänen lapselleen.

Vanhemmalle kerrottiin, että on yleistä, että vanhemmat tuovat esimerkiksi ”väärän” lapsen tarkastukseen.

Helsingin johtajahammaslääkäri Sebastian Kaste ei ole kuullut, että suun terveydenhuoltoon erehtyisi suuria joukkoja vääriä potilaita. Tällaisesta ei ole tullut suoraan hänelle asti palautetta lainkaan.

Jos tekstiviesti jää ihmetyttämään, tarkemmat tiedot näkee yleensä asiointijärjestelmä Maisasta. Siksi vaikka tekstiviestit hämäisivätkin, harva päätyy sentään vastaanotolle asti niitä ihmettelemään.

Viestejä ollaan kuitenkin juuri muuttamassa niin, että niissä mainitaan ihmisen nimi.

”Muutoksen olisi tarkoitus tapahtua marraskuussa. Se jälkeen viestissä sitten kerrotaan suoraan esimerkiksi, että sinulle Matti on varattu aika”, sanoo Kaste.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat