Pääkaupunkiseudulle valmistuu Suomen suurin hirsirakenteinen päiväkoti

Vantaa avaa kaksi yli kahdellesadalle lapselle tarkoitettua uutta päiväkotia.

Koivukylän päiväkodin rakennustyömaa

20.9. 14:40

Vantaalle on lähiviikkoina valmistumassa kaksi suurta, yli kahdensadan lapsen päiväkotia.

Koivukylään Kustaantielle valmistuu syyskuun lopussa Suomen suurin hirsirakenteinen päiväkoti.

2 500 neliön kaksikerroksisessa päiväkodissa on tilat enintään 228 lapselle. Materiaalien lisäksi rakennuksessa erityistä ovat siinä käytetyt energiaratkaisut: päiväkoti lämpenee maalämmöllä ja sen katolla on aurinkopaneeleja.

Päiväkoti sijaitsee puiston naapurissa. Vantaa kertoo kuitenkin pyrkineensä vahvistamaan lasten luontosuhdetta myös päiväkodin omalla pihalla siten, että tontin reunalle on lähetetty mahdollisimman paljon luonnonmukaista kasvustoa ja kunttaa.

Uusi rakennus korvaa Tarhapuiston ja Minkkipuiston päiväkodit ja sinne muuttaa ryhmiä myös Koivukylän päiväkotipaviljongista.

Päiväkodin salia ja ruokasalia tarjotaan alueen asukkaiden käyttöön, kun päiväkoti ei ole auki. Kustaantien liikennejärjestelyjä parannetaan, jotta päiväkotiin saataisiin turvallisempi kulku.

Toinen yhtä mittava päiväkoti valmistuu lokakuussa Tikkurilaan Lauhatielle. Rakennuksessa on perinteinen betonirakenne, mutta puuta on käytetty esimerkiksi julkisivuissa. Tilojen akustiikkaelementeissä on lasten tekemiä kuvia.

Tikkurilan suuralueella on edelleen huutava pula päiväkotipaikoista, joten Vantaa etsii edelleen sopivia tontteja uusille suurille päiväkodeille.

Kahdessa uudessa päiväkodissa on suuren lapsimäärän vuoksi molemmissa myös kaksi johtajaa. Toisen tehtävä on johtaa päiväkotiaan pedagogisesti ja toisen hallinnollisesti.

Lue lisää: Vantaalla täydellisessä peruskoulussa on 600–1 000 lasta, linjaa poliitikoille esiteltävä suunnitelma

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat