Espoo uhkaa laittaa kouluja säästökuurille – Leikkuria sovitellaan jälleen myös kuntalisään

Kasvun ja oppimisen lautakunnan poliitikot torjuvat säästöehdotukset

Koululaisia ruotsin tunnilla Karakallion koulussa.

22.9. 10:44

Espoon kouluihin ja oppilaitoksiin sekä kotihoidontuen Espoo-lisään esitetään ensi vuodelle säästöjä.

Kasvun ja oppimisen lautakunnan poliitikot lausuivat keskiviikkona, että heidän mielestään opetuksesta ei saa säästää. Kotihoidontukea he eivät erikseen kommentoineet.

Varsinaisesti ensi vuoden budjetista päättää myöhemmin valtuusto.

Peruskoulujen saamat määrärahat kasvavat talousarvioesityksessä, mutta eivät samassa suhteessa kuin oppilasmäärä varsinkin yläkouluissa tai vieraskielisten koululaisten osuus. Myös koulujen tilakustannukset kasvavat.

Niinpä esityksessä aiotaan kasvattaa ryhmäkokoja lähinnä vähentämällä jakotunteja sekä vähentää avustajien määrää.

Koulupoliitikot toteavat lausunnossaan, että tällaisilla konsteilla ei voida puhua toimivasta inkluusiosta. Espoo on jo aiemmin päättänyt siirtää nykyistä suuremman osan erityistä tukea tarvitsevista koululaisista lähikouluunsa, mutta tuen pitäisi sitten kulkea lapsen mukana.

Lukioissa ehdotetaan niin ikään opetuksen vähentämistä ja nuorisopalveluihin säästöjä.

Lue lisää: ”Oppilas kiroilee, sylkee ja puree” – HS:n kyselyyn vastanneet opettajat avautuvat inkluusion laajoista ongelmista

Lue lisää: Inkluusion ongelmat on korjattava, mutta se ei sovi poliitikkojen keppihevoseksi

Varhaiskasvatuksen puolella Espoo aikoo leikata kotihoidontuen kuntalisän pois yli puolitoistavuotiailta lapsilta maaliskuusta alkaen. Nykyisin Espoo-lisää voi saada 2,5-vuotiaaksi.

Samalla tosin Espoo-lisän ehtoja lievennetään niin, että sitä voi saada, vaikka olisi vanhempi sisarus päiväkodissa. Espoon virkamiehet ovat esittäneet leikkuria kotihoidon kuntalisään myös aiempien budjettien yhteydessä viime vuosina.

Päiväkotien henkilöstöpulaan budjettiesityksessä luvataan, että Espoo esimerkiksi jatkaa kannustuslisän maksamista henkilökunnalle alueilla, joilla on paljon työttömyyttä tai vieraskielisiä perheitä. Espoon omien varahenkilöiden määrää lisätään.

Lue lisää: Espoo ratkoo päiväkotien henkilöstö­pulaa rahalla: Erikois­palkkio päivä­koteihin, joihin on vaikea saada työntekijöitä

Avointa varhaiskasvatusta sen sijaan aiotaan vähentää 1,3 miljoonan edestä.

Näitä varhaiskasvatuksen esityksiä poliitikot eivät suoraan kommentoineet. Sen sijaan he lausuvat, että yksityisen varhaiskasvatuksen osuutta pitäisi nykyisestä kasvattaa voimakkaasti esimerkiksi nostamalla palvelusetelin ja yksityisen hoidon tuen arvoa.

Työvoiman saatavuuden vuoksi poliitikot ehdottavat palkkaohjelmaa.

Lue lisää: Lakkauttaako Espoo lisää kouluja vai ei? – Valtuustossa käytiin kovaa vääntöä yli 100 miljoonan euron sopeutus­ohjelmasta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat