Lapset pyörittävät järjestäytynyttä huume­kauppaa Espoossa: ”Taskut täynnä rahaa”

Poliisi on huolissaan espoolaisista alaikäisistä, jotka kauppaavat huumeita itsenäisesti ja tavoitteellisesti.

Nuoret tekevät rikoksia yhä enemmän ryhmissä. Poliisille tämä näyttäytyy niin, että yhdestä rikoksesta on epäiltynä useampia henkilöitä.

5.10. 9:38

Espoossa on käynnissä paheneva ongelma rikoksia tekevien nuorten kanssa.

Poliisilla on esimerkiksi tiedossa useampi alle 15-vuotias lapsi, jotka toimivat huumekauppiaina ja pyörittävät omia myyntirinkejään Espoon alueella.

HS:n tietojen mukaan ainakin yksi 14-vuotias huumekauppias toimii Sellon kauppakeskuksen ympäristössä.

”Heitä ei ole siihen kukaan pakottanut, vaan he ovat itse rakentaneet myynti- ja osto-organisaatiot”, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisin ennalta estävää toimintaa johtava komisario Hannu Väänänen.

Poliisin mukaan alaikäisiltä on takavarikoitu enimmäkseen kannabista. Heiltä on löydetty myös amfetamiinia, ekstaasia ja pieniä määriä kokaiinia.

Rikosvastuuikä on Suomessa 15 vuotta, eikä sitä nuorempia voida saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen.

”Kaveri tulee tuohon taskut täynnä rahaa ja sanoo, että turha mennä kouluun, kun huumekaupalla saa paremmat tulot. Poliisinakin on välillä kieltämättä vaikea uskoa, että miten sen saisi tuosta luopumaan”, Väänänen kuvaa.

Poliisin mukaan lapset ovat hankkineet huumeensa yleensä netin kautta tilaamalla. Useimmiten he myös käyttävät itse ostamiaan huumeita.

Poliisin tietoon tulleet nuorten rikokset ovat Espoon alueella kasvussa ja samaan aikaan teot ovat raaistuneet. Vaikka suurimmalla osalla nuorista elämä sujuu hyvin, näyttää rikoskierteeseen ajautuneiden nuorten tilanne synkältä.

Poliisin mukaan nuorten rikoksissa korostuu nyt kaksi eri asiaa: rikokset tehdään ryhmässä ja usein julkisella paikalla.

Nuoret liikkuvat siellä, missä on paljon ihmisiä eli radan varrella ja kauppakeskuksissa. Alueina nousevat esille muun muassa Leppävaara ja Matinkylä.

Ryhmät eivät Väänäsen mukaan suoraan liity paljon puhuttuun katujengi-ilmiöön. Kaupungissa on kuitenkin useita karismaattisia nuoria, joiden ympärille on muodostunut ryhmittymiä, jotka voivat ajan kuluessa mahdollisesti kasvaa jengeiksi, Väänänen sanoo.

Poliisin tutkinnassa on ollut esimerkiksi pahoinpitelytilanteita, joissa isompi porukka hakkaa yhden heikomman uhrin. Teot kuvataan sosiaaliseen mediaan, jossa niitä jaetaan eteenpäin sadoille silmäpareille.

Nimenomaan nuorten väkivaltarikollisuus on ollut viime vuosina kasvussa, ilmenee keskusrikospoliisin selvityksessä vuosien 2015–2021 väliseltä ajalta.

Tilastojen mukaan alaikäisten väkivaltarikollisuuden taso on lisääntynyt kaikissa alle 18-vuotiaiden ikäryhmissä, mutta erityisen voimakasta kasvua on juuri alle 15-vuotiaiden kohdalla. Samaan aikaan aikuisten väkivaltarikollisuus on ollut laskussa.

Sosiaalisen median kautta nuoret saavat nyt vaikutteita ja jakavat mielikuvaa elämäntyylistä, johon kuuluu paljon kalliita merkkivaatteita ja rikoksilla hankittua statusta.

Väänäsen mukaan alaikäiset esittelevät sosiaalisen median kuvissa huumausaineita, rahatukkuja ja aseita. Kiinniotetuilta alaikäisiltä ei ole tähän mennessä löydetty toimivia ampuma-aseita, mutta heiltä on takavarikoitu ilmapistooleja ja asekopioita.

Aseita, kuten veitsiä, puukkoja, pistimiä, viidakkoveitsiä, nyrkkirautoja ja kuulapyssyjä, kannetaan myös kouluissa mukana.

Pahimmassa tapauksessa ilmiö kuitenkin heijastuu myös väkivallasta pidättäytyvien lasten ja nuorten elinpiiriin pelon ilmapiirin levitessä.

”Nyt meillä on sellaisiakin lapsia, jotka eivät tee mitään väkivaltaista, eivätkä myöskään halua tehdä, mutta he varustautuvat sen takia, kun heitä pelottaa. He ajattelevat, että kun kaikilla muillakin on [teräaseita], niin mullakin pitää olla”, Väänänen kertoo.

Syvässä rikolliskierteessä olevia lapsia ja nuoria on Länsi-Uudenmaan poliisin alueella kourallinen. Heidän tilanteensa on lukujen valossa synkkä.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana viisi eniten rikoksia tehnyttä alle 15-vuotiasta teki yhteensä 64 rikosta. Samoin viisi 15–17-vuotiasta nuorta syyllistyi yhteensä 90 rikokseen.

Näiden nuorten kohdalla Väänänen korostaa, että olisi äärimmäisen tärkeää saada seuraus teoista mahdollisimman nopeasti.

”Nämä ehtii tekemään uusia rikoksia nopeammin, kuin esitutkinnassa ehditään tutkia. Ei lapsi ymmärrä sitä syy-seuraussuhdetta, jos menee vuosia ennen kuin prosessi on saatu loppuun asti.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat