Helsinki muuttaa koulujen rahoitusta: Vanhempien köyhyys tuo ylimääräistä rahaa

Helsinki muuttaa entistä tarkemmaksi tapaa tukea haastavilla alueilla toimivia kouluja esimerkiksi vanhempien koulutustason tai vieraskielisyyden vuoksi.

Oppitunti tavallisessa helsinkiläiskoulussa.

3.10. 14:39

Helsinki on muuttamassa rahoitusmallia, jolla haastavilla alueilla toimiville kouluille annetaan rahaa hiukan muita enemmän.

Keskeisin ero on, että koulujen rahoitukseen ei enää vaikuttaisi vain kaupunginosan tilanne vaan tilastotieto koululaisten vanhemmista nykyistä suoremmin.

Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta käsittelee tiistain kokouksessaan ehdotusta, jossa Helsingin aiempi positiivisen diskriminaation rahoitus muutettaisiin tarveperustaiseksi rahoitukseksi.

Ylimääräistä rahaa saisivat jatkossa sellaiset koulut, joissa koululaisten vanhempia on paljon työttömänä tai saanut vähän koulutusta tai perheistä moni on köyhä tai vieraskielinen.

Mallia ovat olleet kehittämässä erikoistutkija Netta Mäki ja apulaisprofessori Venla Bernelius. Koulukohtaisten tietojen on todettu ennustavan paljon tarkemmin oppimistuloksia kuin aiempien koko alueesta kerättyjen tilastotietojen.

Uudella laskutavalla tukea saisi nelisenkymmentä koulua. Samoja laskentaperusteita sovellettaisiin myös sopimuskouluihin eli yksityiskouluihin, joille maksetaan perusopetuksen järjestämisestä.

Rahaa ei saisi käyttää hallinnollisiin kuluihin vaan suoraan syrjäytymisen ehkäisyyn. Koulut ovat tosin tähänkin asti käyttäneet lisärahoituksen tyypillisesti palkkaamalla lisää opettajia tai avustajia.

Tämän lisäksi noin 750  000 euroa käytettäisiin keskitetysti syrjäytymisen ehkäisyyn kuten monikielisten ohjaajien palkkoihin ja valmistavaa opetukseen.

Fakta

Tukea saavat seuraavat helsinkiläiskoulut

  • Suomenkieliset koulut: Apollon yhteiskoulu, Aurinkolahden peruskoulu, Helsingin uusi yhteiskoulu, Helsingin yhteislyseo, Herttoniemenrannan ala-aste, Hiidenkiven peruskoulu, Hietakummun ala-aste, Itäkeskuksen peruskoulu, Kankarepuiston peruskoulu, Kannelmäen peruskoulu, Keinutien ala-aste, Konalan ala-aste, Kontulan ala-aste, Koskelan ala-aste, Laakavuoren ala-aste, Maatullin peruskoulu, Malmin peruskoulu, Malminkartanon ala-aste, Mellunmäen ala-aste, Merilahden peruskoulu, Myllypuron peruskoulu, Pihkapuiston ala-aste, Pihlajamäen ala-aste, Pihlajiston ala-aste, Pikku Huopalahden ala-aste, Pitäjänmäen peruskoulu, Porolahden peruskoulu, Puistopolun peruskoulu, Pukinmäenkaaren peruskoulu, Puotilan ala-aste, Roihuvuoren ala-aste, Siltamäen ala-aste, Strömbergin ala-aste, Suutarinkylän peruskoulu, Tahvonlahden ala-aste, Vesalan peruskoulu ja Vuoniityn peruskoulu.

  • Ruotsinkieliset koulut: Botby grundskola, Degerö lågstadieskola, Drumsö lågstadieskola,,Månsas lågstadieskola, Nordsjö lågstadieskola, Åshöjdens grundskola

Helsinki on maksanut positiivisen diskriminaation määrärahaa 90-luvun lopulta asti, joskin sen laskentaperusteita on matkan varrella muutettu useaan kertaan.

Mallilla on myös todettu olevan vaikutusta siihen, moniko koululaisista jatkaa opintojaan. Silti eriarvoisuus kouluissa on viime vuosina kasvanut Helsingissä nopeammin kuin eriarvoisuus eri kaupunginosien välillä.

Helsingin oman mallin lisäksi on olemassa myös valtakunnallinen tasa-arvoraha, jonka maksuperusteista päättää valtio.

Lue lisää: ”Luokkayhteiskunnan merkkejä” – Tutkijat huolestuivat Helsingin seudun naapurustoista ja kehittivät uuden ratkaisun

Lue lisää: Helsingin kouluissa on valtavia opetusryhmiä – Kartta näyttää merkittävät alueelliset erot

Lue lisää: Kaupunkitutkija pitäisi tiukasti kiinni lähikouluista: ”Lapset saattavat joutua silmätikuiksi”

Lue lisää: Huonomaineisilla alueilla Helsingin seudulla on erinomaisesti menestyneitä kouluja – Ja yksi tärkeä seikka erottaa ne muista

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat