Tämän oli tarkoitus olla helsinkiläisen Anne Uskalin omaisen uusi koti, mutta hän ei pystynyt asumaan siellä turvallisesti kuin pari päivää. Ovissa lukee ”ulko-ovi” ja ”wc”.

Verilammikosta pissalammikkoon

Muistisairas vanhus saattaa joutua todelliseen pyöritykseen, vaikka kaikki haluaisivat hänelle hyvää.


1.11.2022 2:00 | Päivitetty 1.11.2022 10:17

Koti, ambulanssi, sairaala, koti, ambulanssi, sairaala, kuntoutusosasto, uusi koti, kuntoutusosasto.

Siinä iäkkään helsinkiläisen Toivon seikkailut keväästä lähtien. Toivon läheinen Anne Uskali kuvaa siirtelyä paikasta toiseen hoitajien ammattislangilla: pyöröovi-ilmiö.

Vanhus siis lähetetään sairaalasta kotiin ja joudutaan palauttamaan sairaalaan miltei samalla ovenavauksella.

Terveydenhuollon kriisi johtuu osittain siitä, että ihmiset saavat vääränlaista tai väärin ajoitettua apua tai joutuvat hoitamaan samaa asiaa lukuisia kertoja. Toivon kanssa samassa tilanteessa olevia vanhuksia on Suomi täynnä.

Lue lisää: Terveydenhoidon kriisi johtuu pitkälti yhdestä ilmiöstä: Häiriökysynnästä

Tässä jutussa Toivo esiintyy muutetulla nimellä hauraan terveydentilansa vuoksi. Hän on hyväksynyt jutun tekemisen, ja HS on tutustunut häntä koskeviin asiapapereihin. Anne Uskali esiintyy jutussa omalla nimellään.

Täällä Toivon oli tarkoitus nukkua uudessa kodissaan, mutta hän heräili yöllä tiheään ja lähti vaeltelemaan.

Toivo on ollut muistisairas kauan. Hänen elämänsä oli silti vuosien ajan itsenäistä ja hyvää. Hän esimerkiksi harrasti aktiivisesti liikuntaa ja kävi mielellään elokuvissa läheistensä kanssa.

Viime vuonna Toivon muisti ja liikuntakyky olivat kuitenkin jo niin heikkoja, että hän alkoi tarvita apua useita kertoja päivässä.

Läheiset lupasivat myös antaa sitä. Uskali muutti tätä varten muutaman sadan metrin päähän Toivosta. Ikääntyneen toiminta­kykyyn ja sen arviointiin liittyvä byrokratia on hänen mukaansa hämmentänyt.

Toivon käytössä ollut turvajärjestelmä.

Uskalille tuli päätös, jonka mukaan hän ei voisi ryhtyä virallisesti omaishoitajaksi, koska Toivo ei vielä tarvinnut päivittäistä apua riittävästi. Samoihin aikoihin kaupungin kotihoito arvioi, että Toivo tarvitsisi päivittäistä apua paljon, kolme käyntiä päivässä.

Tämä ärsytti muttei vaikuttanut läheisten haluun auttaa. Syntyikin järkevä työnjako: kotihoito kävi kahdesti päivällä, Uskali tai joku muu perheestä joka ilta.

”Meidän oli hyvä yhdessä. Katsoimme iltauutiset ja joimme kahvit”, Uskali kuvaa.

Lisäksi hän auttoi samankaltaisissa asioissa kuin kotihoitokin ja huolehti esimerkiksi tiskeistä, pyykeistä ja laskujen maksamisesta.

Toivon kodissa oli kaksi kerrosta, mutta kun liikuntakyky huononi, hänen elämänsä järjestettiin pohjakerrokseen.

Eräänä yönä toukokuussa Toivo ei keskellä yötä muistanut, ettei yksin pitäisi enää kiivetä yläkertaan. Hän putosi ja loukkaantui pahasti.

Aamulla kotihoito löysi Toivon lattialta verilammikosta. Hänet vietiin ambulanssilla päivystykseen ja kirjattiin, että kipuja lantion seudulla.

Pienessä keittiössäkin kaikki on järjestelty huolellisesti.

Päivystyksessä kuvattiin jostain syystä vain pää ja havaittiin pieni aivoverenvuoto. Toivo lähetettiin kotiin, missä läheiset huolehtivat hänestä seuraavan yön.

Jo seuraavana päivänä kotihoito löysi hänet uudelleen makaamasta lattialta. Tällä kertaa päivystyksessä havaittiin lonkkamurtuma.

Ambulanssiralli jäi onneksi tähän ja Toivo Malmin sairaalaan. Omituisimmat vaiheet hänen seikkailuistaan olivat sen sijaan vasta edessä.

Malmilla vietetyn kuukauden jälkeen Toivo siirrettiin väliaikaisesti kuntoutusosastolle Koskelaan. Siellä oli tarkoitus olla korkeintaan kolme kuukautta.

Kaikkien mielestä paluu vanhaan kotiin oli kahden kerroksen vuoksi liian suuri riski.

Toivo liikkui Koskelassa rollaattorin avulla horjuen, hitaasti ja hiiren askelin. Jos hän kaatui, hän ei päässyt itse ylös.

Lähimuisti toimi tuskin ollenkaan. Mahtavia tarinoita sen sijaan riitti.

Omasta mielestään Toivo oli juuri ollut Ruotsissa. Välillä hän pyyteli taskurahaa, jotta pääsisi illalla kylille niin kuin nuoruutensa Pohjois-Karjalassa.

Ammattilaisten tekemä muistitesti vahvisti muistin huonontuneen.

Läheiset toivoivat Toivolle paikkaa ympärivuorokautisesta hoivasta. Toivo itse ei vastustanut ajatusta.

Uskalille sanottiin, että ennen tätä pitäisi kokeilla kotona asumista niin, että käytössä olisivat kaikki kotihoidon palvelut. Siis käytännössä kolmas käynti vuorokaudessa ja oveen asennettava hälytysjärjestelmä.

”Suostuimme pitkin hampain. Halusin, että se onnistuisi, mutta pelkäsin Toivon puolesta”, Uskali kuvaa.

Hän päätti tehdä kaikkensa, että Toivolla olisi hyvä ja turvallinen olla uudessa kodissaan.

Uskalia kummastutti myös se, että Toivon muistilääkitystä oli ennen kotikokeilua ajettu alas ja uutta lääkitystä oli testattu vasta päiviä ennen kotiutusta.

Vanhaan kotiin ei siis saanut palata, mutta läheiset onnistuivat löytämään yhdessä tasossa olevan vuokra-asunnon läheltä Uskalia ja Toivon vanhaa kotia.

Wc:n peilikaappiin on merkitty sen sisältö. Kahvoista Toivo olisi voinut pidellä kiinni.

Uskali järjesti Toivon huonekalut sekä tärkeät valokuvat ja muistoesineet niin, että paikka näyttäisi mahdollisimman tutulta. Apuvälineitä ja tekniikkaa hankittiin. Kaappeihin merkittiin suurilla kirjaimilla niiden sisältö.

Sitten alkoi arki. Uskalin oli tarkoitus torkkua Toivon sohvalla ensimmäinen yö, mutta hän huomasi pian, ettei se riittäisi.

”Hän ei tajunnut, missä oli, tai tunnistanut omia tavaroitaan. Hän oli hämmentynyt ja vähän hädissäänkin.”

Toivo heräsi esimerkiksi useita kertoja yössä etsimään vessaa muttei tunnistanut asunnossa olevan tavallisen vessanpytyn käyttö­tarkoitusta.

Sitten hän paitsi pissasi vääriin paikkoihin myös liukastui ja kaatui useita kertoja omaan virtsaansa. Oli vain tuurista ja Uskalin valppaudesta kiinni, että säästyttiin uusilta vammoilta. Esimerkiksi turvaranneketta Toivo ei pystynyt itse painamaan.

Kotihoidosta todettiin kahden vuorokauden jälkeen, ettei kokeilua voida jatkaa turvallisesti. Toivo vietiin takaisin Koskelaan.

Uskalille sanottiin, että nyt on sitten kokeiltu ja pysyvää hoivapaikkaa voidaan alkaa hakea.

Uskalia suututtaa. Toivon eläkkeeseen suhteutettuna kokeilusta tuli aivan kohtuuttomat tuhansien eurojen kulut muutto- ja vuokrakustannuksineen.

Vielä enemmän Uskalia kiusaa se, että Toivolle kokemus oli inhottava ja kivulias. Hänen mielestään esimerkiksi kotihoidon ammattilaiset ovat toimineet inhimillisesti ja hyvin, mutta Toivo on joutunut kärsimään täysin turhaan byrokratian ja huonon tiedonsiirron vuoksi.

”Oikea käsi ei tiedä, mitä vasen on tekemässä. Siinä sitä sitten on sitä arvokasta vanhuutta, pissalammikossa. Ei siis riittänyt vielä verilammikko.”

Kotihoidolle kirjoitetun listan lopussa pyydetään tarkistamaan, onko lattioilla pissaa, johon voisi liukastua.

Johtajalääkäri: Ehkä vilpittömästi ajateltu hänen parastaan

Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkarainen ei tunne Toivon tapausta eikä voisi yksittäisen ihmisen asioita suoraan kommentoidakaan.

”Tässä on varmaan yritetty ajatella tämän ihmisen parasta. Sairaalasta kotiutuminen vaatii varsinkin ikääntyneellä intensiivistä läsnäoloa, että siinä onnistutaan.”

Helsingin kaupunginsairaaloiden kotiutetuista noin viisi prosenttia tulee kahden viikon kuluessa takaisin. Luku on pienempi ja siten parempi kuin muutama vuosi takaperin.

Nolla prosenttia olisikin Pikkaraisen mielestä merkki siitä, että osaa potilaista säilytetään sairaalassa varmuuden vuoksi pidempään kuin heidän oma etunsa vaatii. Kotona kuntoutuminen etenee yleensä nopeammin arkiliikunnan vuoksi.

Tiedon pitäisi siirtyä sujuvasti, koska sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) että kaupungin sosiaali- ja terveys­palvelut ovat samassa tieto­järjestelmässä. Edelleen on silti mahdollista, että kaikki oleellinen tieto ei välity oikeille ihmisille.

Helsingissä ambulansseja on viime vuosina jouduttu lähettämään kotihoidossa olevien vanhusten luo aiempaa harvemmin. Helsingissäkin toimii nykyisin liikkuva hoitaja, jonka tarkoitus on tuoda kiireellinen hoito vanhuksen luo. Silloin vanhusta ei tarvitse joka kerta erikseen kuljettaa päivystykseen.

Pikkarainen sanoo, että terveydenhuolto on olemassa nimenomaan hauraimpia ja sairaimpia varten. On selvää, että ambulanssikyytejäkin tarvitaan juuri tässä ikäryhmässä.

”Mutta se on häiriökysyntää ja rasitus vanhukselle, jos hänet viedään päivystykseen silloinkin, kun olisi mahdollista toimia toisin päin.”

Selkeimmin tämä on Pikkaraisen mielestä ongelma silloin, kun kyseessä on vanhus, jonka on jo todettu tarvitsevan paikan ympärivuorokautisessa hoivassa. Paikkoja on liian vähän, odotusajat ovat pitkiä, ja osa kuljetetaan päivystykseen siksi, että muutakaan vaihtoehtoa ei ole nopeasti tarjolla.

Pikkarainen sanoo kuitenkin, ettei byrokratia aina vaadi kaikkien kotihoidon konstien kokeilemista ennen hoivakotia. Sen arviointi, tarvitseeko vanhus paikan hoivakodissa, voidaan mainiosti aloittaa sairaalassa tai kuntoutusosastolla.

”Tässä on ehkä vilpittömästi vielä toivottu, että kotona olisi mahdollista olla.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat