Purku-uhan alla olevat kerrostalot ovat nyt myynnissä

Hoas yrittää myydä kuutta huonokuntoista kerrostaloa Vantaalla.

Kuudesta myynnissä olevasta kerrostalosta kaksi on 12-kerroksisia, kuten kuvassa näkyvä Rasinkatu 20:n opiskelijatalo.

13.10. 14:01 | Päivitetty 13.10. 15:48

Helsingin seudun opiskelija-​asuntosäätiö (HOAS) yrittää myydä Vantaan Havukosken Rasinkadulta kuutta kerrostaloaan. Havukoski sijaitsee Koivukylän suuralueella.

Talojen kunto on heikko ja ne todennäköisesti puretaan.

Taloissa on runsaasti kolmelle henkilölle tarkoitettuja soluasuntoja. Myös perheasuntoja on talossa, mutta ei juuri lainkaan yksiöitä.

Uudistuotannossaan yksiöihin keskittyvä Hoas suunnittelee opiskelija-asuntojen rakentamista muualle Vantaalle.

Hoasin toimitusjohtajan Matti Tarhion mukaan Rasinkadun kerrostalojen paikalle olisi järkevintä rakentaa omistus- tai asumisoikeusasuntoja.

”Emme missään nimessä lähde perusparantamaan taloja”, sanoo Tarhio.

”Emme saa huoneistopohjaa taloudellisesti järkeviksi. Koivukylä ei muutenkaan ole mikään paalupaikka opiskelijoille. Mitään kouluja tai opintorakennuksia ei ole lähellä.”

Hoas onkin Tarhion mukaan pitkällä aikavälillä poistumassa Koivukylästä.

Vaikka Tarhiolla on omat toiveensa Vantaan kaavaratkaisusta Rasinkadun tontille, hän ymmärtää Vantaan kaupungin itse määrittävän tontille tarkoituksenmukaisen kerroslukumäärän.

”Me tulemme kohteet kyllä myymään, muta haluamme nähdä kaavoituskortin ensin. Huomioimme kaupungin toiveet alueiden kehityksen suunnasta. Emme halua olla jarruna kehityssuunnalle, mutta nopea kaavaratkaisu auttaisi asiaa”, Tarhio kertoo.

Hoasin omistamista Koivukylän kerrostaloista kaksi on 12-kerroksisia.

”Jos lähdetään siitä, että meidän 12-kerroksiset kerrostalot pitää säilyttää tai rakentaa vastaavat uudet, niin joudumme nostamaan kädet pystyyn. Silloin olemme tilanteessa, jossa koko alueen kehitys ajetaan pattitilanteeseen. Tällä on todella tuhoisat vaikutukset”, Tarhio lataa.

Hoas on teettänyt Koivukylän alueesta markkinaselvityksen ja tutkinut kiinteistöjen kehityspotentiaalia.

”Realismi pitää olla mukana. On utopistista ajatella, että 12-kerroksinen kerrostalo olisi menetystekijä Koivukylässä. Tällaisella ratkaisulle ei ole yksinkertaisesti taloudellisia edellytyksiä nyt eikä tulevaisuudessa.”

Hoasin suunnitelmista myydä Koivukylän asunnot kertoi ensimmäisenä Kauppalehti.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat