Museovirasto aikoo esittää lopettamisesta ilmoittaneen Arlan saunan suojelemista

Suojelulla Museovirasto pyrkii pelastamaan historialliset saunatilat. Suojeluesitys tehdään myös Kotiharjun saunasta.

Museovirasto haluaa suojella Kotiharjun saunan.

14.10. 14:15

Museovirasto aikoo esittää Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ely) kahden Helsingissä sijaitsevan historiallisen saunan suojelemista.

Suojeltavat saunat ovat Arlan sauna ja Kotiharjun sauna Kalliossa.

Asian vahvistaa HS:lle Museoviraston intendentti Timo Kantonen. Hänen mukaansa saunojen suojelemista käsitellään viraston erityisistunnossa tiistaina.

”Tiistaina esitys lähtee sähköpostissa ely-keskukselle ja tiedoksi omistajalle ja saunayrittäjälle”, Kantonen kertoo HS:lle.

Kantosen mukaan suojelu on lähtenyt Museoviraston ja saunaharrastajien aloitteesta. Suojelulla pyritään saunojen pelastamiseen ja hengissä pitämiseen.

Suojelu ei takaisi saunojen toimintaa, mutta se takaisi, että puitteet säilyvät perinteisinä eikä tiloja muuteta esimerkiksi asunnoiksi.

Taustalla on se, että suomalainen saunaperinne on valittu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, Kantonen kertoo.

”Siinä yhteydessä on mietitty, mitkä ovat sellaiset kohteet, jotka edustavat saunaperinnettä. Selvästi on noussut Arlan sauna ja Kotiharjun sauna Helsingistä sekä Rajaportin sauna Tampereelta.”

Kotiharjun sauna aloitti toimintansa vuonna 1928 ja Arlan sauna vuotta myöhemmin.

Arlan saunan yrittäjä Kimmo Helistö ilmoitti syyskuussa, että sauna lopettaa toimintansa kokonaan. Helistön mukaan lopettamispäätöksen sinetöi kaasun hinnan raju nousu.

HS kertoi Arlan saunan ongelmista jo elokuussa, jolloin sauna ei päässyt avautumaan kesätauoltaan. Tuolloin Helistö sanoi, että sauna pysyy suljettuna toistaiseksi.

Kotiharjun sauna jatkaa yhä toimintaansa. Se on Helsingin ainoa jäljellä oleva perinteinen puulämmitteinen korttelisauna.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat