Poliisi vaatii yhtä vangittavaksi Tuusulan ammuskelusta

Poliisi on päästänyt vapaaksi Tuusulasta kiinniotetut henkilöt epäiltyä ampujaa lukuun ottamatta.

Yksi loukkaantui lievästi Tuusulassa sunnuntaiaamuna tapahtuneessa välikohtauksessa.

25.10. 10:18 | Päivitetty 25.10. 19:25

Poliisi on edistynyt Tuusulassa viime sunnuntaina tapahtuneen ammuskelun tutkinnassa. Poliisi otti Kellokoskella sijaitsevasta teollisuuskiinteistöstä kiinni kymmenen ihmistä aamukahdeksan aikaan sunnuntaina, kun hätäkeskukseen oli tullut ilmoitus ammuskelusta.

Itä-Uudenmaan poliisi on päässyt kuulemaan kaikki kiinniotetut ja kaikki paitsi yksi on päästetty maanantai-iltana lähtemään, kertoo rikoskomisario Mikko Minkkinen.

Lue lisää: Tuusulan epäilty ampuja oli syntymäpäivillä kuokkimassa

Poliisin hallussa oleva mies on epäilty ampuja. Häntä epäillään murhan yrityksestä.

Minkkinen kertoi tiistaina STT:lle, että poliisi vaatii epäiltyä vangittavaksi. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus käsittelee vuonna 1989 syntyneen miehen vangitsemista keskiviikkona.

Muita kiinni pidettyjä epäillään törkeästä pahoinpitelystä. Rikosnimikkeet voivat vielä esitutkinnan aikana tarkentua.

Poliisi tiedotti jo aiemmin, että vain yksi henkilö loukkaantui tilanteessa lievästi. Minkkinen vahvistaa, että loukkaantunut on epäilty ampuja.

HS:n tietojen mukaan ammuskelu tapahtui moottoripyöräkerho Viikinki MC:n tiloissa. Kerhotiloissa oli vietetty lauantai-iltana syntymäpäiväjuhlia, joihin epäilty ampuja oli tullut ulkopuolisena vierailulle. Kerholaiset olivat poistaneet miehen tiloista, tämän aiheutettua häiriötä.

Tästä suivaantuneena mies oli palannut paikan päälle aseistautuneella. Poliisi ei ole vahvistanut tietoja käytetystä ampuma-aseesta. HS:n tietojen mukaan kyseessä oli haulikko.

”Tilanne on ollut vaarallinen. Ainahan se on kun aseella ammutaan”, Minkkinen kuvailee.

Tutkinnanjohtaja Minkkinen ei halua tässä vaiheessa tarkentaa kuinka monta kertaa aseella oli ammuttu.

”Se on poliisilla tiedossa. On ammuttu useampia kertoja.”

Poliisin aiemman tiedotteen mukaan ammuskelu on tapahtunut moottoripyöräkerhon tilojen edustalla sekä sisätiloissa. Kukaan ei loukkaantunut ampumisen yhteydessä.

Oikaisu 25.10.2022 kello 16.47: Otsikossa väitettiin aiemmin virheellisesti, että poliisi oli vapauttanut vangitut yhtä lukuun ottamatta. Henkilöt olivat kiinniotettuina.

Lue lisää: Näin paikalliset kuvailevat poliisi­operaatiota tuusulalaisella teollisuus­alueella

Lue lisää: Kymmenen otettu kiinni Kello­koskella, poliisi tutkii muun muassa murhan yrityksenä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat