Munkkisaaren risteykseen nousi nelimetrinen taideteos Helsingissä

Kuvanveistäjä Tiina Raitasen nelimetrinen veistos julkistetaan keskiviikkona.

Tiina Raitasen Luettelo-teos julkistetaan keskiviikkona.

31.10. 10:57

Helsingin kantakaupunkiin, Telakkakadun ja Munkkisaarenkadun risteykseen, on ilmestynyt uusi taideteos. Aiheesta tiedotti Helsingin taidemuseo HAM.

Kyseessä on Euroopan kemikaaliviraston edustalle valmistunut Luettelo-niminen veistos, jonka lähtökohtana materiaaleina on muun muassa betoni, haponkestävä teräs sekä alumiini.

Teoksen korkeus on yli neljä metriä.

Teoksessa kuvanveistäjä Tiina Raitanen on hyödyntänyt taiteellista työskentelytapaansa, jossa hän muotintaa ja valaa esinelöytöjä eri tekniikoin ja koostaa ne yhteen veistoksiksi.

Teoksen muotojen lähtökohtana toimii kemikaaliviraston työmaalta löytyneet esineet, kuten naula, hiomapaperi ja tunnistamaton metallinkappale.

Teos on toteutettu Helsingin kaupungin niin sanotulla prosenttiperiaatteella. Se tarkoittaa, että kaupungin infrastruktuurin ja kiinteistöjen uudis- ja korjausrakentamisen kustannuksista noin prosentti varataan uuden julkisen taiteen toteuttamiseen.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat