Rikosoikeuden professori seksimessujen tapahtumista: ”Ei kuulosta hyvältä”

Professori Kimmo Nuotion mukaan Sexhibition-messujen tapaus on ennen kaikkea eettinen kysymys.

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio.

2.11. 13:40

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professorin Kimmo Nuotion mukaan suomalainen seksuaalirikossääntely on luotu toisenlaisiin tilanteisiin kuin viikonloppuna Helsingissä järjestettyjen Sexhibition-erotiikkamessujen tapaukseen.

Rikosoikeus on Nuotion mukaan ”norsu lasikaapissa”: sillä säännellään tyyppitilanteita, eikä siinä ajatella seksimessuilla tapahtuneen kaltaista.

Seksuaalirikospykälillä suojataan henkilöitä, joiden kyky ilmaista tahtoaan on selvästi alentunut, esimerkiksi sammunutta henkilöä.

”Laki suojaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta, jolloin tahdottu seksi ei lähtökohtaisesti ole rangaistavaa”, Nuotio sanoo.

Kaapelitehtaalla järjestetystä messuista on tehty poliisille rikosilmoitus, joka liittyy messujen lavalla tapahtuneeseen esitykseen. Vapaaehtoinen yleisön jäsen osallistui lavalla seksiaktiin ammattiesiintyjien kanssa.

Esitykseen osallistunut nainen oli kuitenkin silminnäkijöiden mukaan vahvassa humalassa, ja hänen osuuttaan esityksessä lyhennettiin. Lisäksi nainen poistettiin lavalta esiintyjän toiveesta.

Tapaus on tällä hetkellä poliisilla esiselvitettävänä, eikä tutkintaa ei ole vielä aloitettu.

Lue lisää: IS: Seksimessuilla avustaneen mukaan lavalla tapahtui odottamattomia asioita – Tämä messujen tapahtumista tiedetään

Rikosoikeudellisesti tapaus herättää Nuotion mukaan lisäkysymyksiä. Jos siinä mennään rikossäännösten mukaan, vastaajia voisi Nuotion mukaan olla enemmänkin.

”Kuka olisi rikoksessa tekijä? Vastakumppanit? Entä mikä on järjestävän tahon vastuu?” Nuotio pohtii.

Hän kuitenkin korostaa, ettei tiedä tapauksen yksityiskohtia, eli onko henkilöä esimerkiksi yllytetty osallistumaan esitykseen.

Nuotion mukaan tapauksesta tulee vaikutelma, että messujen tapauksessa vapaaehtoisesti seksiaktiin osallistunut messukävijä on halunnut osallistua esitykseen.

”Jotta mentäisiin seksuaalirikoksiin, päihtymyksen täytyy olla hyvin voimakas. Sellainen, että se estää tahdonmuodostuksen. Etänä on vaikea sanoa, mikä tilanne on ollut.”

Ennen kaikkea kyseessä on Nuotion mukaan suuri eettinen kysymys: miten seksimessujen kaltaisissa kaupallisissa tilanteissa tulee toimia?

”Ei kuulosta hyvältä, että [esityksiin] otetaan ihmisiä, jotka ovat vähän siinä rajoilla, että ymmärtävätkö he, mitä on tapahtumassa”, Nuotio sanoo.

”Rikosoikeudellinen arvio on sitten vähän toinen asetelma.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat