Seksimessuilla usein esiintynyt sanoo, että avustajien suostumuksen varmistaminen on ollut aiemminkin vaihtelevaa

Seksimessuilla avustajana toiminut Kristian Grönberg kertoo alan säännöistä. Lavalle nousevien katsojien valmistaminen on melko satunnaista.

Seksimessut Helsingissä vuonna 2019.

4.11. 16:53

Seksimessuilla useana vuonna vapaaehtoiseksi ilmoittautunut Kristian Grönberg kertoo HS:lle, ettei messuilla ole yhtenäistä käytäntöä suostumuksen varmistamisesta vapaaehtoisilta.

Varmistaminen on jäänyt Grönbergin mielestä liikaa ammattiesiintyjien vastuulle.

Viime viikonloppuna järjestetyiltä Sexhibition-messuilta tehtiin alkuviikosta rikosilmoitus. Ilmoituksen poliisille teki sivullinen, kun vahvasti päihtyneeltä vaikuttanut nainen meni lavalle avustamaan. Katsojien mukaan nainen ei lavan seksiaktin aikana pysynyt omilla jaloillaan, ja lopulta esiintyjä keskeytti avustajan osuuden.

Lue lisää: Silminnäkijä: Seksi­messuilla lavalle noussut avustaja ”hoiperteli humalassa” – Järjestäjä ei kommentoi

Asia on herättänyt runsaasti huomiota. Myöhemmin muut samoilla messuilla avustajana toimineet ovat kertoneet, ettei heillä ollut selvää käsitystä siitä kuinka suoraan toimintaan avustajat osallistuvat. Kaksi naista on kertonut joutuneensa hyvin yllättäen keskelle suoraviivaista seksiaktia ilman ennakkotietoa.

Messujen järjestäjät ovat olleet tapauksesta hyvin hiljaa. Heti tapahtuman jälkeen tiedotettiin julkisuuteen, että avustajilta varmistetaan etukäteen heidän suostumuksensa ja varmistetaan, että avustajat ymmärtävät mihin ovat menossa.

Tämä ei vaikuta pitävän paikkaansa.

Lue lisää: 27-vuotias nainen joutui seksiaktiin tahtomattaan

Grönbergin mukaan alan käytännöt avustajien kohtaamisessa ovat melko satunnaisia.

”Messujen järjestäjillä on parannettavan varaa siinä, että keskustellaan esiintyjien kanssa, ettei vastaavaa tapahtuisi enää”, Grönberg sanoo viitaten tapaukseen.

Hän ei kuitenkaan itse ollut todistamassa esitystä, josta rikosilmoitus tehtiin.

Grönbergin mukaan etukäteiskeskustelut lavalla tapahtuvista asioista riippuvat paljon esiintyjästä ja siitä, mitä lavalla aiotaan tehdä.

Jos lava-akti on ollut esimerkiksi sylitanssi, siitä ei Grönbergin mukaan välttämättä kysellä vapaaehtoiselta etukäteen.

HS:lle haastattelun antanut 27-vuotias lava-avustaja kertoi joutuneensa keskelle seksiaktia ilman suostumustaan. Näin kävi IS:n mukaan myös toiselle naiselle.

Grönberg sanoo, että hänen kokemuksensa mukaan, hyväksyntä on varmistettu, jos kyseessä on ollut selkeä seksiakti. Toimintatavat ovat kuitenkin vaihdelleet ammattiesiintyjien mukaan, Grönberg sanoo.

”Ymmärrän, että jos lavalla tarjotaan tällaista toimintaa, siinä vaiheessa on kovemmat paineet kieltäytyä. Ehdottomasti tällaisista asioista pitäisi keskustella asiat etukäteen läpi”, Grönberg sanoo.

Lue lisää: Rikosoikeuden professori seksimessujen tapahtumista: ”Ei kuulosta hyvältä”

Poliisi on kirjannut kovassa humalassa lavalle tuodun naisen tapaukseen liittyen sekalaisilmoituksen. Sekalaisilmoitusta eli s-ilmoitusta voidaan käyttää rajatapauksissa, jos selvää syytä epäillä rikosta ei ole. Asia on poliisilla tällä hetkellä esiselvitettävänä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markus Koskinen kertoo, ettei poliisi ole yrityksistä huolimatta tavoittanut mahdollista asianomistajaa eli vahvasti humaltuneelta vaikuttanutta lava-avustajaa.

Avustaja ei myöskään ole ollut itse poliisiin yhteydessä. Rikosilmoituksen tapauksesta teki sivullinen messuvieras.

”Tällä hetkellä ei ole ilmennyt mitään syytä epäillä rikosta, mutta selvitykset jatkuvat”, Koskinen sanoo.

Koskisen mukaan poliisi puhuttaa asiasta tietäviä, paikalla olleita henkilöitä, mutta hän ei suostu tarkentamaan, kuinka monen henkilön kanssa poliisi on tähän mennessä keskustellut.

Useista yrityksistä huolimatta HS ei perjantaina tavoittanut Sexhibitionin järjestäjiä kommentoimaan asiaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat