Kokonainen katu halutaan kattaa Helsingin ydinkeskustassa

Helsingin keskustan elinvoiman pelastamiseksi ehdotetaan nyt uutta ideaa: Keskuskadun kattamista.

Ydinkeskustassa kattamiskokeiluun sopiva katu olisi esimerkiksi Keskuskatu, jolla ei kulje raitiolinjoja.

8.11. 9:19

Helsingin keskustaan ehdotetaan nyt uutta ideaa: kävelykatuna toimivan Keskuskadun kattamista. Ehdotuksella pyritään pelastamaan Helsingin keskusta näivettymästä.

Kun ihmisten vapaa-ajasta kilpaillaan, säiden armoilla oleva ydinkeskusta on vaarassa hävitä kauppakeskuksille, uskoo Peggy Bauer. Bauer on kaupungin kulttuurihistoriallisesti merkittävien tilojen ja alueiden vuokraamisesta ja kehittämisestä vastaavan Helsingin Kaupunkitilat Oy:n toimitusjohtaja.

Bauer ehdottaa, että Helsinki ottaisi mallia Etelä-Euroopasta, jonka suurkaupungeissa katujen kattamista on harjoitettu jo vuosikymmenten ajan. Bauer nostaa esimerkiksi Italian Bolognan, jossa on katettuja jalkakäytäviä yli 30 kilometrin verran.

”Tämä olisi yksi tapa lisätä kaupungin ympärivuotisuutta ja tapahtumallisuutta. Katuja kattamalla saadaan enemmän käyttöön urbaaneja julkisia tiloja”, Bauer sanoo.

Bauerin villeimmissä visioissa katettaisiin esplanadit, mutta kokeiluluontoisesti hän aloittaisi Keskuskadun kattamisella.

”Keskuskatu on potentiaalinen, koska se on jo valmisteltu kävelykaduksi”, sanoo Bauer.

Bauer toivoo, että myös keskustan alueen sisäpihoja katettaisiin enemmän. Ylipäänsä Bauer kaipaa enemmän keskustelua katetuista ulkotiloista.

”Tällä hetkellä yksi ongelma on se, että liiketilat tyhjenee ja kävijöitä on lähinnä päivisin. Nyt pitäisi muistuttaa keskustan monipuolisesta tarjonnasta ja houkutella ihmisiä toimistoaikojen ulkopuolella”, Bauer sanoo.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtaja Risto Rautava (kok) kannattaa Bauerin ehdotusta.

”En uskalla sanoa muiden lautakunnan jäsenten puolesta, mutta minun mielestäni Keskuskatu pitäisi kattaa”, Rautava toteaa.

Hän kutsuu nykyistä Keskuskatua hieman masentavaksi ja kokee, että sen kehittäminen on jäänyt vajaaksi. Rautava uskoo, että kattamalla saadaan aikaiseksi parempaa kävelykeskustaa.

Aiheesta ei kuitenkaan ole keskusteltu kaupunkiympäristölautakunnassa laajemmin.

Lue lisää: Helsinki haluaa raivata lisää tilaa autoilta kävelijöille

Kaupunginhallitus päätti tammikuussa 2021 kävelykeskustan laajentamiseen liittyvistä suunnitteluperiaatteista.

Tuolloin päätökseen kirjattiin, että katettujen pihatilojen rakentamista edistetään niin, että niitä voi käyttää esimerkiksi ravintolatilana. Sen lisäksi sitouduttiin edistämään kortteleiden sisäisten jalankulkuyhteyksien rakentamista.

Kaupungin puolella katujen kattamiseen suhtaudutaan pienellä varauksella.

”Toivoisin, että ensin otettaisiin käyttöön sisäpihoilla, korttelien välisissä yhteyksissä sekä maan alla oleva potentiaali kävelytilaksi”, sanoo Helsingin maankäyttöjohtaja Rikhard Manninen.

Manninen ei kuitenkaan täysin tyrmää Bauerin ehdotusta, vaan pitää ideaa kiinnostavana. Sen toteuttaminen vaatisi Mannisen mukaan myös kiinteistönomistajien mukaantuloa sekä teknisten edellytysten selvittämistä.

Mannisen mukaan Keskuskadulla on ollut haasteita jo ilman kattamista järjestää pelastusliikenne.

”Keskuskatua on totuttu ajattelemaan ulkokatuna. Yleisesti ottaen ytimessä ei haluta kopioida kauppakeskuksia”, sanoo Manninen.

Hänen mukaansa valtakunnallisten, rakennettuja kulttuuriympäristöjä koskevien arvojen huomioiminen tekisi idean toteuttamisesta hyvin vaikeaa.

Ydinkeskustan kehittämiseen ja elinvoiman säilyttämiseen liittyviä suuntaviivoja käsitellään kaupunkiympäristölautakunnassa tiistaina.

Lue lisää: Helsingin keskustan liiketilat ovat jatkaneet tyhjenemistään – ”Helpompaa on mennä kauppa­keskuksiin”, tunnustaa yrittäjä­järjestön puheenjohtaja

Lue lisää: Yritys toisensa jälkeen on jättänyt kauppakeskus Forumin: ”Myymälän pitäminen tuli kannattamattomaksi”

Lue lisää: Helsingin keskustan elinvoimaisuus heikentynyt entisestään

Oikaisu tiistaina 8. marraskuuta kello 11.25: Risto Rautava (kok) on kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtaja. Aluksi jutussa kerrottiin virheellisesti hänen olevan puheenjohtaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat