Mies raiskasi tuttavansa vappujuhlissa tyttöystävän nukkuessa alakerrassa

Mies raiskasi tutun naisen vappujuhlien päätteeksi. Tuomitun tyttöystävä nukkui teon aikaan samassa mökissä.

8.11. 12:43

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 25-vuotiaan miehen vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta.

Rikos tapahtui keväällä 2020 järjestetyissä vappujuhlissa. Tekijä ja uhri kuuluivat samaan ystäväporukkaan, joka oli juhlimassa vappua mökillä. Tekijä tunsi uhrin, ja he olivat aiemmin harrastaneet seksiä yhteistuumin, mutta viimeisestä tapaamisesta oli kulunut pari vuotta.

Raiskausta edelsi kosteat juhlat. Tuomion mukaan osa mökillä olleista oli nauttinut alkoholin lisäksi myös muita päihteitä. Vastaaja oli uhrin mukaan ollut vahvassa humalassa teon aikaan.

Teko tapahtui aamuyöstä.

Uhri ja teon aikaan 23-vuotias vastaaja olivat viimeiset hereillä olijat. He olivat vaihtaneet muutaman sanan mökin keittiössä, ennen kuin nainen oli lähtenyt nukkumaan parvelle.

Yllättäen mies oli seurannut häntä sinne. Mies oli sanonut naiselle että häntä ”panettaa niin paljon”. Miehen puhe oli ollut sammaltavaa, uhri kertoi oikeudelle. Nainen oli kehottanut miestä poistumaan alakerrassa nukkuvan tyttöystävänän luo.

Poistumisen sijaan mies oli yrittänyt ohjata naisen käden sukuelimelleen ja yrittänyt ottaa naisen päästä kiinni painaakseen häntä kohti haaroväliään. Nainen oli kieltänyt miestä ja käskenyt häntä lopettamaan. Rimpuiltuaan hän pääsi irti miehen otteesta ja yritti käydä uudestaan nukkumaan.

Tällöin mies oli kääntänyt naisen kyljelleen ja vetänyt naisen housut pois jalasta. Mies oli tunkeutunut naisen sisään ilman ehkäisyä ja saanut siemensyöksyn hyvin nopeasti. Tämän jälkeen tekijä oli poistunut nukkumaan tyttöystävänsä viereen.

Mies kiisti syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Hän oli oman kertomuksensa mukaan mennyt nukkumaan tyttöystävänsä viereen. Miehen mukaan rikosilmoitus oli tehty kiusaamistarkoituksessa ja yrityksenä saada vahingonkorvauksia.

Käräjäoikeus ei pitänyt miehen näkemystä uskottavana. Naisen kertomuksen puolesta puhuivat mökillä olleiden todistajien lausunnot muun muassa siitä, että nainen halusi yllättäen poistua mökiltä tapahtuneen jälkeen.

Vankeusrangaistuksen lisäksi mies tuomittiin korvaamaan naiselle korvauksia kärsimyksestä, tilapäisestä haitasta ja terapiakuluista noin 4 000 euroa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat