Posti luopui taloyhtiöiden yksityisistä paketti­automaateista

Posti keskittyy jatkossa pakettiautomaattien julkisen verkoston laajentamiseen. Nykyisiä pakettiautomaatteja se ei kuitenkaan poista käytöstä.

Posti ei enää tarjoa yksityisiä pakettiautomaatteja taloyhtiöille vaan keskittyy pakettiautomaattien julkiseen verkostoon. Kuvassa Munkkivuoren ostoskeskuksen pakettiautomaatti, joka oli viime vuonna avautuessaan Euroopan suurin.

10.11. 18:27

Posti on luopunut yksityisten pakettiautomaattien tarjoamisesta taloyhtiöille.

Yhtiö ei siis enää tee sopimuksia asuinkiinteistöjen kanssa uusista pakettiautomaateista. Nykyisiä pakettiautomaatteja se ei kuitenkaan poista käytöstä.

Asian vahvistaa HS:lle Postin palvelupiste­verkostosta vastaava johtaja Heiko Laubach.

Hänen mukaansa myös joihinkin rakenteilla oleviin uudiskohteisiin tulee yhä pakettiautomaatteja. Näistä Posti on sopinut rakennusyhtiöiden kanssa jo aiemmin.

Syynä yksityisistä pakettiautomaateista luopumiseen on se, että niiden kysyntä ei ole vastannut Postin tavoitteita. Lisäksi asiointi taloyhtiöiden kanssa on ollut hidasta, Laubach sanoo.

”Tähän liittyvät prosessit taloyhtiöissä ovat yleensä kestäneet todella pitkään. Taloyhtiöissä on usein eriäviä mielipiteitä, haluavatko asukkaat maksaa vastikkeessa tästä palvelusta.”

Kustannuksena pakettiautomaatti ei tosin ole järin suuri taloyhtiölle. Palvelun hinta vaihtelee taloyhtiön koon mukaan. Laubachin mukaan hinta on tyypillisesti pari euroa kuukaudessa asuntoa kohden.

Taloyhtiöissä päätöksenteko pakettiautomaateista kestää, koska asiaa valmistelee hallitus kokouksissaan. Sen jälkeen siitä päättävät osakkaat yhtiökokouksessa.

Samaan aikaan Posti on laajentanut voimakkaasti julkista paketti­automaatti­verkostoaan, sillä pakettien määrä on kasvanut koko ajan, Laubach kertoo.

”Siksi olemme päättäneet keskittyä julkiseen verkostoon, joka palvelee paljon laajempaa asiakaskuntaa.”

Taloyhtiöiden pakettiautomaatteja voivat käyttää vain lähinnä talon asukkaat.

Pääkaupunkiseudulla pakettiautomaatteja on noin 250 taloyhtiössä. Niistä yli puolet on Helsingissä. Koko Suomessa taloyhtiöiden pakettiautomaatteja on lähes 400.

Koko Suomessa pakettiautomaatteja on 2 300 ja Uudellamaalla vajaat 470, joista valtaosa Helsingin seudulla.

Automaattiin voi vastaanottaa verkkokaupoista tilattuja paketteja lukuun ottamatta ruokalähetyksiä. Lisäksi automaatista on mahdollista lähettää paketteja ja palauttaa verkkokauppojen tilauksia.

Pakettiautomaatteihin liittyvästä muutoksesta kertoi aiemmin Isännöintiliiton julkaisema Kotitalo-lehti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat