Vantaa hyväksyi ensi vuoden budjetin: Kouluruuan parantaminen sai yli miljoona euroa

Vantaan budjetti ensi vuodelle hyväksyttiin maanantaina kriisipuheiden saattelemana.

Vantaa kasvaa riuskaa vauhtia. Uusia asuntoja nousee muun muassa Hakunilaan.

15.11. 8:56

Kriisipuheet toistuivat Vantaan budjettikokouksessa maanantai-iltana, mutta vuoden 2023 talousarviota ne eivät horjuttaneet.

Valtuusto sinetöi ensi vuoden budjetin yllättävänkin sopuisasti, vaikka lähes jokainen puhuja mainitsi hankalat ajat eli koronapandemian, Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja energiakriisin.

Vain vihreiden ryhmä esitti yhtä muutosta, 200 000 euron korotusta joukkoliikenteen kuntaosuuksiin, jotta suoria bussilinjoja Helsingin keskustaan saataisiin lisää kuntalaispalautteen perusteella.

Esitys hävisi äänin 15–51.

Vihreiden mukaan esimerkiksi Ylästön, Hämeenkylän, Nikinmäen ja Päiväkummun palvelut ovat vihreiden mukaan heikentyneet Helsingin seudun liikenteen (HSL) linjastouudistusten siivellä. Ilta- ja viikonloppuvuorot ovat harventuneet.

Valtuutettu Tuire Kaimio (vihr) havainnollisti kielteisiä muutoksia Keski-Vantaalla Ylästössä, missä matka-ajat ovat pidentyneet vaihtojen vuoksi.

”Linjauudistusta markkinoitiin matkojen nopeutumisella, mutta reittioppaan aikataulut eivät toteudu käytännössä. Vaihdot toimivat sattumanvaraisesti. Juna-asemalla saa odottaa välillä lähes puoli tuntia vaihtoa”, Kaimio kertoi.

Suoran ympärivuorokautisen linjan poistuminen on Kaimion mukaan asettanut mahdottomaan tilanteeseen paitsi Meilahdessa kolmivuorotöissä käyvät hoitajat, myös ne ikääntyneet, jotka käyvät siellä hoidossa.

Kokoomuksen ryhmänjohtaja ja HSL:n hallituksen jäsen Sakari Rokkanen (kok) piti lisäysesitystä sekä myöhästyneenä että alimitoitettuna. HSL:n hallitus on jo hyväksynyt ensi vuoden budjetin.

”Nyt yksi linja maksaisi miljoona euroa. Vihreiden esitys on täysin populistinen. Tuolla summalla saadaan yksi bussi ajamaan edestakaisin harvalla vuorovälillä”, Rokkanen laski.

Espoo sai aikanaan neljä suoraa linjaa Helsingin keskustaan kolmella miljoonalla eurolla.

Ryhmänjohtaja Eve Rämö (vihr) puolusti esitystä sillä, että he selvittivät hinnan etukäteen.

”Meille kyllä sopisi, että laitetaan miljoona euroa lisää”, Rämö sanoi.

Valtuutetut kokivat tuskaa myös kaupungin rekrytointiongelmien vuoksi. Pätevistä työntekijöistä on pulaa monilla työpaikoilla.

Vantaan budjetti pitää sisällään perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen liki 200 uutta vakanssia. Ongelmana on, ettei avoimiin työpaikkoihin saada hakijoita.

Puolueet sopivat budjettiriihessä miljoonan euron lisärahasta henkilöstön palkkaukseen ja hyvinvointiin.

Valtuutetut olivat huolissaan myös perheiden palveluista ja nuorten hyvinvoinnista. Tuoreessa Marjo Vackerin (liik) ja Elina Nykyrin (vas) valtuustoaloitteessa ehdotetaan erillisen lasten parlamentin perustamista. Alakouluikäisille tarkoitettuja lastenparlamentteja ovat perustaneet muiden muassa Turku, Tampere, Nokia ja Tammela.

Kouluruokaan budjettiriihessä lisättiin 400 000 euroa budjettiesityksessä olleen miljoonan lisäeuron lisäksi. Laatuongelmia ratkotaan kehitystyöllä.

Keskustelu kouluruoan laadusta on ollut vilkasta sen jälkeen, kun nuorisovaltuusto nosti asian esiin lokakuussa.

Budjetissa ei ole enää mukana sosiaali- ja terveystoimen eikä pelastustoimen menoja, koska nämä tehtävät siirtyvät vuoden vaihteessa aloittaville hyvinvointialueille.

Vantaan kuntaveroprosentti putoaa tästä syystä 6,36 prosenttiin. Vantaa pitää kiinteistöveroprosenttinsa ennallaan. Niitä nostettiin viimeksi vuodelle 2021.

Fakta

Budjetin tunnuslukuja

■ Tuloveroprosentti 6,36 (kuntaverosta 12,64 prosenttiyksikköä siirretään valtiolle hyvinvointialueiden rahoitukseen).

■ Toimintamenot 986 miljoonaa euroa. Investoinnit 163 miljoonaa euroa.

■ Tilikauden ylijäämä 50,4 miljoonaa euroa.

■ Vuosikate 90,4 miljoonaa euroa.

■ Asukasluku vuoden 2022 lopulla 247 495.

■ Lainakanta asukasta kohden 3 335 euroa. Koko konsernin lainakanta asukasta kohden, mukana yhtiöt, 8 259,4 euroa (TP 2021).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat