Espoossa tapahtui historiallinen käänne, kun jäte­vedet kääntyivät kohti uutta puhdistamoa – tällainen se on

Vanhaa Suomenojan jätevedenpuhdistamoa aletaan purkaa ensi vuonna. Puhdistamon vanhat muuntajat saattavat lähteä Ukrainaan.

Kiekkosuodattimet nappaavat jätevedestä fosforia ja kaikkein pienimpiä kiintoainemurusia. Projektijohtaja Kari Reinikaisen kädessä on yhden suodattimen kalvonpala.

18.11. 2:00 | Päivitetty 18.11. 7:21

Kaksi viikkoa sitten, marraskuun kolmannen ja neljännen päivän välisenä yönä Espoossa maan alla tapahtui historiallinen käänne.

Espoon keskuksen eteläpuolisen viemäriverkon jätevedet kääntyivät etelän sijasta kohti länttä. Vanha Suomenojan jätevedenpuhdistamo alkoi menettää satoja jätevesilitroja sekunnissa.

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) kääntöoperaatiossa myös länsivantaalaisten jätevedet lähtivät Blominmäen ja uuden puolen miljardin euron puhdistamon suuntaan.

Blominmäen uusi jätevedenpuhdistamo sijaitsee Kauklahden kupeessa Espoon Mynttilässä.

Yöllistä kääntöä olivat todistajassa asentajat ja urakoitsijat.

”Tätä on odotettu jo pitkään. Pitkän urakkajakson jälkeen otetaan laitos käyttöön”, luonnehtii HSY:n projektijohtaja Kari Reinikainen.

Rakennusaika on ollut poikkeuksellisen pitkä. Maanalaista jätevedenpuhdistamoa on louhittu ja rakennettu kahdeksan vuotta.

Matkan varrella laitoksen hinta on noussut hankesuunnitelman 371 miljoonasta eurosta 510 miljoonaan euroon, mikä nostaa urakan pääkaupunkiseudun infraurakoista toiseksi kalleimmaksi heti länsimetron jatkeen jälkeen.

HSY:n toimitusjohtaja Tommi Fred arvioi, että alustavat hankesuunnitelmat olivat osittain alimitoitettuja. Esimerkiksi sähköautomaation tarve arvioitiin pienemmäksi kuin lopulta tarvittiin. Työt myös etenivät hitaammin kuin ennakoitiin, mikä nosti kustannuksia vielä loppuvaiheessa.

”Matkan varrella myös yksi urakoitsija meni konkurssiin. Lisäksi raskaita rakenteita ja betonitöitä tehtiin paljon”, Fred listaa.

Arviolta neljän kuukauden kuluttua puhdistamo on täydessä toimintavalmiudessa, kun loputkin jätevedet käännetään uuteen laitokseen. Valmistuttuaan Blominmäki palvelee 400 000:ta asukasta Espoon ja Länsi-Vantaan lisäksi Kauniaisissa, Kirkkonummella ja Siuntiossa.

Puhdistamoa on mahdollista laajentaa jopa miljoonan ihmisen tarpeisiin.

Blominmäen sisällä on valtavan paljon uutta tekniikkaa, jonka tavoitteena on puhdistaa jätevedet niin tehokkaasti kuin suinkin on mahdollista.

Tavanomaisten puhdistusmenetelmien lisäksi laitoksessa on muun muassa tehokkaita kiekkosuodattimia, jotka nappaavat fosforia ja kaikkein pienimpiä kiintoainemurusia kalvoihinsa. Kiekkosuodattimia on asennettu Suomessa joihinkin pieniin puhdistamoihin.

Jokaisen kotelon sisällä pyörii 30 halkaisijaltaan 2,5-metristä kalvopäällysteistä kiekkoa, joiden pikkuruisten reikien läpi jätevesi puserretaan. Kiekot nousevat ajoittain vedenpinnan yläpuolelle, jolloin kova sivusuuntainen suihku puhdistaa kalvot.

Blominmäessä jätevedestä saadaan puhdistettua 96 prosenttia fosforista ja yli 90 prosenttia typestä. Suomenlahteen päätyy puhdistetun jäteveden mukana fosforia 0,1 milligrammaa litrassa, kun Helsingin Viikinmäen-puhdistamon tulos on 0,2 milligrammaa litrassa.

Uusi laitos on hyvin energiatehokas. Blominmäki pystyykin tuottamaan itse 70 prosenttia sähköntarpeestaan, ja lämmön suhteen se on omavarainen. Kaikki liete kootaan mädättämöön, jonka sisällä syntyvä biokaasukin otetaan käyttöön.

Blominmäessä jätevedestä puhdistetaan vaiheittain roskia, hiekkaa ja eri haitta-aineita lukuisilla menetelmillä.

Kun uusi puhdistamo on täysin käytössä, 1960-luvulla aloittanut Suomenojan puhdistamo puretaan. Kaikki käyttökelpoinen tekniikka kierrätetään, mutta ei välttämättä enää HSY:n tarpeisiin.

”Yksi idea on ollut, että esimerkiksi Suomenojan muuntajia voisi lähettää Ukrainaan. Päätökset Suomenojan laitteiston tulevasta käytöstä tehdään ensi vuonna”, sanoo Tommi Fred.

Espoon kaupunki on suunnitellut puhdistamon liepeille Finnooseen uutta metrolinjaan tukeutuvaa merellistä asuinaluetta.

Vaikka HSY:n historian kallein investointi nyt valmistuu, vanhojen putkiverkostojen peruskorjaukseen ei ole luvassa yhtään sen enempää rahaa kuin aiemminkaan.

Fredin mukaan viime viikonloppuna Helsingin Fleminginkadulta alkanut putkirikko aiheuttaa luultavasti noin 100 000 euron korjauskulut. Mahdollisia vahinkokuluja arvioidaan vielä. Putkien peruskorjaukseen uppoaa urakan laajuudesta riippuen kymmeniä miljoonia euroa.

HSY:ssä oli tunnistettu Fleminginkadun putkien heikko kunto. Urakka oli ajoitettu vuoteen 2024.

Blominmäen jätevedenpuhdistamo sijaitsee Espoon Mynttilässä Kehä III:n tuntumassa.

HSY:n historian kallein investointi

■Espooseen valmistuva jätevedenpuhdistamo on Helsingin seudun ympäristöpalveluiden historian kallein investointi.

■ Blominmäen urakkakustannukset ovat nousseet hankesuunnitelman 371 miljoonasta (vuonna 2014) 510 miljoonaan euroon.

■ Maanalaista puhdistamoa on rakennettu Blominmäen uumeniin jo kahdeksan vuotta.

■ Puhdistamon halleja ja yhdystunneleita varten on louhittu kalliota noin 800 000 kuutiota, mikä vastaa tilavuudeltaan noin kahdeksaa Eduskuntataloa.

■ Jätevedenpuhdistamo on otettu osittain käyttöön marraskuun alussa. Käyttöönotto jatkuu neljä kuukautta.

Lähde: HSY

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat