Kiviruukin vanha teollisuus­alue uudistuu: Ensi vaiheessa liki 800 uutta kerros­talo­asukasta

Länsimetron päätepysäkin tuntumaan nousevalle asuinalueelle kaavaillaan 16. kerroksisten talojen lisäksi liiketiloja ja päiväkotia.

Havainnekuva Tiilismäenrinteen suunnittelualueesta Ruukintieltä päin katsottuna.

16.11. 21:23

Espoon Kiviruukin kaupunkialueen kehittäminen nytkähti eteenpäin, kun uuden alueen ensimmäinen asemakaava saatiin ehdotusvaiheeseen.

Jos Tiilismäenrinne-nimellä kulkeva asemakaava menee läpi, Kiviruukkiin tulee kerrostaloja, pysäköintitalo, liiketiloja ja päiväkoti. Myöhemmässä vaiheessa alueesta on tarkoitus tulla 9 000 asukkaan asuinalue, kertoo Espoon kaupungin tiedote.

Tiilismäenrinne sijaitsee lähellä joulukuussa avautuvaa Kivenlahden metroasemaa Länsiväylän pohjoispuolella.

Ensimmäisessä vaiheessa alueelle on tarkoitus rakentaa kerrostalokortteli, johon mahtuu 800 asukasta.

Kerrostalokorttelin korkeimmat talot Ruukintien varressa ovat 16-kerroksisia. Aiemmin alueelle kaavailtiin vielä enemmän korkeita kerrostaloja, mutta läheisen pientaloalueen asukkaiden toivomuksesta niitä lähimpänä olevat kerrostalot rakennetaan matalammiksi.

Taloista on tarkoitus tulla 5–6-kerroksisia. Asukkaiden toiveesta myös pysäköintitaloa on madallettu.

Kaupunkisuunnittelu­lautakunta käsittelee asemakaavaehdotusta kokouksessaan 23. marraskuuta.

Lue lisää: Vanha teollisuusalue Länsiväylän kupeessa muuttuu opiskelun ja tutkimuksen keskittymäksi

Lue lisää: Espoossa suunnitellaan tieteen, tutkimuksen ja asumisen uutta keskittymää – Tällaiselta näyttää Länsiväylän varteen rakentuva Kiviruukki

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat