Lääkäri pettyi Apotin koulutukseen, jonka avasi Apotti-reggae: ”Ovatko nämä tosissaan?”

Apotin järjestämä koulutustilaisuus on herättänyt ihmetystä: Mainoshenkiseksi väitetty tilaisuus alkoi Apotti-reggaella.

Lääkäri työssään terveysasemalla Helsingissä vuonna 2021.

21.11. 15:04 | Päivitetty 21.11. 18:11

Apotin järjestämä koulutustilaisuus parjatun järjestelmän käyttämiseen on herättänyt närää.

Parituhatta Helsingin seudun sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista osallistui viime viikolla Apotin ”koulutustilaisuuteen”, joka joidenkin osallistujien mielestä osoittautui enemmän mainostilaisuudeksi.

Helsingin Messukeskuksessa järjestetyn tapahtuman kerrottiin ennakkoon olevan Apotin tukihenkilöille suunnattu koulutus. Esimerkiksi Helsingin kaupungilta tilaisuuteen oli ilmoittautunut noin 980 työntekijää.

Tilaisuuden kulut maksaa Apotti, mutta osallistujat olivat tilaisuudessa työajallaan.

HS on nähnyt päivän koulutuksellisen ohjelman, jota on järjestetty useilla lavoilla. Yksi tapahtumaan pettyneistä lääkäreistä sanoo HS:lle, että päivän anti oli laiha eikä tarjonnut hyödyllistä uutta tietoa.

”Useat lääkärit ja tutut hoitajat, jotka siellä olivat, kuvailivat tunnelmaa herätyskokoukseksi.”

Lääkäri kuvailee päivän kestänyttä tilaisuutta Apotin ”propagandaksi” sekä ajan ja rahan hukkaan heittämiseksi.

”Tilaisuus alkoi Apotti-reggaella, joka toistettiin kaiuttimista. Ihmisten kasvoilla oli lähinnä epäusko siitä, ovatko nämä tosissaan”, hän sanoo.

”Jos ajatellaan, että siellä oli noin 2 000 ihmistä, 15 000 tuntia työaikaa meni kankkulan kaivoon. Aika monta potilaista sinä aikana olisi hoidettu.”

Lääkärin mukaan ainakin osalle osallistujista jäi epäselväksi, miksi tilaisuus piti järjestää. Hänestä tilaisuudessa lähinnä pyrittiin markkinoimaan kolhuja saanutta Apottia. Tilaisuudessa muun muassa kehuttiin, kuinka hyvä järjestelmä on.

”Apotti-ihmiset esittelivät itse tekemiään tutkimuksia siitä, kuinka käyttäjätyytyväisyys parani, kun tukihenkilöiden käyttöä lisättiin”, lääkäri sanoo.

”Herää kysymys, oliko yksi tilaisuuden tarkoitus se, että yritetään vakuuttaa kunnan päättäjiä siitä, että tukihenkilöihin täytyy kaataa rahaa, jotta peruskäyttäjät pysyvät edes jollain tasolla tyytyväisinä.”

Lääkärin mukaan Apotti-ongelmia on yhä siitä huolimatta, että järjestelmä on ollut käytössä puolitoista vuotta.

”Vaikka tilaisuudessa puhuttiin Apotti 2.0:sta, jonka pitäisi olla selvä parannuspaketti järjestelmään, jokainen päivitys on tuonut uusia ongelmia: järjestelmän toimimattomuutta ja tökkimistä.”

Tilaisuuden järjestäneen Apotin toimitusjohtaja Hannu Välimäki sanoo olevansa yllättynyt kritiikistä.

”Olen sanaton. Tuntuu, että mitä tahansa Apotti tekee, se pystytään kääntämään negatiiviseksi.”

Välimäen mukaan paikalla oli nelisen prosenttia Apotin 47 000 käyttäjästä.

”He saavat pikkaisen paremman koulutuksen kuin peruskäyttäjät, jotta he pystyvät auttamaan työkavereita eri yksiköissä. Tukihenkilöillä varmistetaan, että kaikki oppivat järjestelmää käyttämään”, Välimäki sanoo.

Hän lisää, että tilaisuuden ohjelma oli etukäteen osallistujien tiedossa ja osallistuminen oli vapaaehtoista. Osallistujille oli tarjolla muun muassa 40 tietoiskua, minkä lisäksi Apotin asiantuntijat olivat paikalla vastaamassa kysymyksiin.

Kiistättekö, että kyseessä olisi ollut Apotin maineen puhdistaminen?

”Ensimmäistä kertaa kuulen tuollaista. En itse osannut ajatella. Kun kyse on tukihenkilöille järjestettävästä tapahtumasta, en ymmärrä, miten se liittyy tähän”, Välimäki sanoo.

Hänen mukaansa Apotin käyttäjäkokemusta pyritään koko ajan parantamaan.

”Tapahtuma oli myös osa sitä. En ymmärrä, mitä väärää siinä voisi olla.”

Välimäki sanoo, että tapahtumasta kerätään palautetta koko osallistujajoukolta. Hänen mukaansa sen perusteella muodostuu kokonaiskuva siitä, mitä mieltä tilaisuudesta oltiin.

Tukihenkilöt auttavat kollegoitaan Apotin käytössä omalla työajallaan. Apotin suositus on, että he käyttäisivät noin kymmenen prosenttia työajastaan tukihenkilötoimintaan.

Käytetty aika on kuitenkin asiakkaiden päätettävissä, ja se vaihtelee Apotin tietojen mukaan 5–10 prosentin välillä.

HS ei tavoittanut Husin toimitusjohtajaa Matti Bergendahlia kommentoimaan asiaa.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat