”Mammutti­ongelma” – Poliitikoille päätös Helsingin leikki­­puistojen sulkemisesta tuli yllätyksenä

Helsinki päätti sulkea leikkipuistot koko kevätkaudeksi, jotta varhaiskasvatukseen saadaan henkilökuntaa. Poliitikoille päätös tuli yllätyksenä.

Nasima Razmyar (sd), Reetta Vanhanen (vihr), Mia Haglund (vas) ja Sini Korpinen (kok).

11.12.2022 16:49 | Päivitetty 11.12.2022 17:08

”Ensimmäinen ajatus on, että me olemme epäonnistuneet massiivisella tavalla saamaan riittävästi henkilöstöä varhaiskasvatukseen”, toteaa kaupunginvaltuutettu Sini Korpinen (kok).

Korpinen on kasvatus- ja koulutus­lautakunnan jäsen, mutta hän sai kuulla kaupungin päätöksestä vain muutamaa tuntia ennen kuin se kerrottiin julkisuuteen.

Helsingin kaupunki tiedotti torstaina, että 39 leikkipuistoa suljetaan kesäkuuhun saakka. Leikkipuistojen henkilökuntaa siirretään varhaiskasvatuksen yksiköihin paikkaamaan henkilökuntapulaa.

Päätöksen myötä tuhat eka- ja tokaluokkalaista jää ilman aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Lue lisää: Helsinki jatkaa taas leikkipuistojen sulkua: Koko kevään ajaksi suljetaan useita paikkoja

Korpinen ymmärtää päätöstä, sillä tilanne varhaiskasvatuksessa on akuutti. Korpisen mukaan tämä on yksi oire alan henkilöstökriisistä, mutta ongelmaa ei saisi siirtää koululaisten iltapäivätoimintaan.

”Vanhemmat ovat olleet hätääntyneitä. Meillä pitäisi nyt olla pitävä suunnitelma siitä, miten leikkipuistojen toiminta voitaisiin säilyttää”, Korpinen sanoo.

Korpinen itse toivoo, että kolmannen sektorin toimijat saataisiin pian saman pöydän ääreen pohtimaan, miten leikkipuistotoimintaa voisi keväällä pyörittää.

”Näen, että nyt pitäisi käydä läpi järjestöt ja urheiluseurat. Myös seurakuntia pitäisi harkita, vaikka kaikki eivät suhtautuisi siihen lämpimästi. Uskon, että tässä tilanteessa päästäisiin yhteisymmärrykseen”, Korpinen sanoo.

Kolmannen sektorin apua toivoo myös Helsingin vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Reetta Vanhanen.

”Helsingissä monella perheellä ei ole turvaverkkoa, ja leikkipuistot ja iltapäivätoiminta ovat oleellisesti paikanneet sitä. Nyt tarvitaan mukaan yrityksiä, järjestöjä ja seurakuntia”, Vanhanen sanoo.

Lue lisää: Helsingin leikkipuistojen sulku nosti tunteet pintaan perheissä: ”heitteillejättö”

Seuraava syksy huolestuttaa kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyaria (sd) jo nyt. Hän kutsuu pitkään jatkuneita rekrytointihaasteita ”mammuttiongelmaksi”.

”Syksyllä odottaa jälleen entistä vaikeampi tilanne, jossa varhaiskasvatuksesta puuttuu kymmeniä työntekijöitä. Se täytyy ratkaista jo keväällä”, Razmyar sanoo.

Razmyar uskoo, että kolmannen sektorin toimijoiden avulla leikkipuistotoiminta saadaan palautettua tulevana keväänä entiselleen ainakin osittain. Järjestöjä ja muita toimijoita tavataan Razmyarin mukaan heti alkuviikosta.

Leikkipuistoista varhaiskasvatuksen tehtäviin siirtyville työntekijöille Razmyar vaatii kunnollista palkkiota.

”Leikkipuistojen työntekijät joutuvat venymään. He ansaitsevat tästä merkittävän korvauksen”, Razmyar sanoo.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mia Haglundia pelottaa, ottavatko kaikki henkilökunnan jäsenet vastaan siirron leikkipuistoista varhaiskasvatukseen.

Sen lisäksi Haglund on huolissaan siitä, kuinka Helsingin tavoite olla lapsiystävällinen kaupunki toteutuu nyt.

”Miten perheet kokevat Helsingin tällä hetkellä, kun asumisen hinta on korkealla ja palvelutaso heikkenee?”

Kaikki poliitikot toivat esiin, että pitkään jatkunutta varhaiskasvatuksen henkilöstöpulaa ei ratkaista yksin kaupungin toimenpiteillä.

Apulaispormestari Razmyar kuvasi nykyisiä toimia ”laastariksi”, joita käytetään, kunnes ala saadaan taas houkuttelevaksi ja koulutuspaikkoja riittävästi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat