Poliisi selvittää usean osallisuutta postin­jakajan murhaan, varsinaista epäiltyä ei ole

Poliisi otti ensimmäisen epäillyn kiinni tapahtumayönä ja hänet ehdittiin myös vangita. Myöhemmin mies vapautettiin, eikä hänen epäillä liittyvän tekoon.

Postinjakaja joutui väkivallan uhriksi marraskuun lopussa kerrostalon edustalla Vantaan Myyrmäessä.

Poliisi jatkaa Vantaan Myyrmäessä tapahtuneen postinjakajan henkirikoksen tutkintaa. Tutkinnanjohtaja Tero Tyynelä sanoo, ettei tutkinnasta ole uutta kerrottavaa. Tällä hetkellä poliisilla ei ole varsinaista epäiltyä.

”Tietysti useamman henkilön roolia ja mahdollista osallisuutta tutkitaan ja selvitellään, mutta näyttöä ei ole sellaisesta, että meillä olisi epäilty”, hän sanoo STT:lle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat