Vesi valui kerroksesta toiseen talossa Helsingin Punavuoressa

Rikkoutuneen sprinklerin vesi aiheutti ison vahingon asunnottomien asuntolassa Punavuoressa.

23.12.2022 8:37

Rikkoutuneesta sprinkleristä tullut vesi aiheutti ison vahingon asunnottomien asuntolassa Helsingin Punavuoressa varhain perjantaina.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Albertinkatu 4:ään vähän kello 6.20:n jälkeen. Sprinkleristä tuli automaattinen hälytys, kertoo päivystävä palomestari Toni Kannikoski.

Pelastuslaitoksella kesti jonkin aikaa paikallistaa, että rikkoutunut sprinkleri oli yhdessä kolmannen kerroksen huoneistossa. Huoneistoon tultaessa siellä ei ollut ketään. Pelastuslaitos sulki veden tulon, ohjasi vettä viemäreihin ja imi sitä myös kahdella vesi-imurilla.

Viimeistelytyö jäi kiinteistölle. Kannikoski kertoo, että vesi valui kolmannesta kerroksesta toiseen ja ensimmäiseen kerrokseen. Vesi pääsi vanhan kiinteistön rakenteisiin, ja kuivattamiseen menee aikaa.

”Kuivattaminen on iso työ. Se vaatii myös purkutöitä”, Kannikoski sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat