Murhasta epäilty 91-vuotias vangittiin – Tämä tapauksesta tiedetään

Mies vangittiin perjantaina todennäköisin syin murhasta epäiltynä.

Murhasta epäillyn miehen talo Hyvinkäällä perjantaina.

23.12.2022 9:25 | Päivitetty 23.12.2022 15:26

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut Hyvinkäällä aiemmin tällä viikolla. Poliisin mukaan teko on tapahtunut yksityisasunnossa.

Poliisi tiedotti asiasta perjantaina aamupäivällä. Poliisi ei ota kantaa teon yksityiskohtiin tai esimerkiksi siihen, kuka uhri on.

”Tiedotamme tapauksesta mahdollisesti lisää tutkinnan edetessä”, tutkinnanjohtaja Tero Tyynelä sanoo tiedotteessa.

Poliisi epäilee teosta 91-vuotiasta miestä. Mies vangittiin perjantaina Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin murhasta epäiltynä. Julkisten diaaritietojen mukaan epäilty henkirikos on tapahtunut tiistain ja keskiviikon aikana.

HS:n paikalla olevan toimittajan mukaan epäillyn 91-vuotiaan miehen Hyvinkäällä sijaitseva talo on syrjäisellä seudulla, muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Paikalle vie peltojen ympäröimä tie. Lähimpiin naapureihin on matkaa yli sata metriä.

Silminnähden järkyttynyt naapuri ei halua kommentoida ”kamalaa asiaa”.

Omakotitalo on iso. Julkisivun maalikerros on monin paikoin kulunut. Ulko-ovien karmien väliin oli tungettu taiteltuja einesruokapaketteja. Talon portailla oli osin levinnyt roskapussi, pihamaalla toinen ja kuistille oli kaatunut muovikuusi.

Osoitteessa asuu miehen lisäksi myös nainen, jolla on sama sukunimi kuin miehellä.

Tontti on iso, ja sillä on useampi ulkorakennus. Lähinnä taloa sijaitseva ulkorakennus on romahtamispisteessä.

Talon ovissa on poliisin eristenauhat. Myös kellarin ovi oli poliisin eristämä.

Talon ovissa on poliisin nauhat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat