Poliisi epäilee: Avarnin sisällä rikoksia teki tietty porukka

Poliisin tutkinta liittyy järjestyksenvalvojien tekemään epäiltyyn väkivaltaan.

Turvapalveluyritys Avarn Securityn tallentavasta kameravalvonnasta kertova tarra sisäministeriön ovessa Helsingissä 29. joulukuuta.

2.1. 11:55 | Päivitetty 2.1. 14:07

Turvallisuusalan yritykseen Avarn Securityyn näyttää muodostuneen rikoksista nyt epäiltyjen järjestyksenvalvojien sisäpiiri. Itä-Uudenmaan poliisi on viikonloppuna pidättänyt kolme uutta järjestyksenvalvojaa vyyhdissä, jossa järjestyksenvalvojia epäillään sekä väkivallasta että useista muista rikoksista.

Tutkinnanjohtaja, komisario Paavo Ritari vahvistaa HS:lle, että kyse on viiden vangitun, yhden edelleen teoista epäillyn sekä kolmen viikonloppuna pidätetyn järjestyksenvalvojan porukasta.

Kaikki epäillyt henkilöt liittyvät Ritarin mukaan samaan kokonaisuuteen. Poliisi selvittää alkuviikolla tarvetta vangita pidätettyjä.

”Tietty pieni porukka on ollut tietoinen. Vaikka rikosnimikkeitä on ollut paljon, esitutkinta kohdistuu heihin”, Ritari sanoo.

Nyt poliisi selvittää esimerkiksi sitä, keitä on ollut tilanteissa paikalla ja ketkä ovat osallistuneet väkivallantekoihin.

”Selvitämme, ketkä ovat olleet tietoisia ja ketkä eivät”, Ritari sanoo.

Kokonaisuus on laaja. Tällä haavaa tutkittavina on 24 tapausta, joiden tapahtuma-ajankohdat sijoittuvat toukokuun ja joulukuun 2022 välille.

Epäilyissä on eriasteisia pahoinpitelyrikoksia, laittomia uhkauksia ja kunnianloukkauksia sekä salassapitorikoksia sekä huumausaineen käyttörikoksia.

Epäily huumausaineen käyttörikoksista paljastui epäiltyjen järjestyksenvalvojien koteihin ja työpaikalle tehdyissä etsinnöissä. Poliisi löysi etsinnöissä Ritarin mukaan pienen määrän huumausainetta.

Ei kuitenkaan ole näyttöä, että joku järjestyksenvalvojista olisi työskennellyt huumeiden vaikutuksen alaisena.

”Huumausaineen alkuperää ja käyttötarkoitusta selvitetään, Nyt työstetään sitä, kenen se on ja mitä tarkoitusta varten”, Ritari sanoo.

Epäilty salassapitorikos liittyy epäiltyjen hallussa olevaan kuvamateriaaliin. Erilaista materiaali on Ritarin mukaan paljon.

Yksi poliisin tärkeä tutkintalinja on Ritarin mukaan selvittää, onko kuvamateriaalia jaettu esimerkiksi sosiaalisen median yksityisten tilien kautta.

Avarn Securityn toimitusjohtaja Niclas Sacklén täsmentää HS:lle, ettei heillä työnantajana ole tarkkaa tietoa, keitä poliisin kiinni ottamat työntekijät ovat. Avarn Security odottaa Sacklénin mukaan tilanteesta lisätietoa poliisilta.

”En tiedä, mihin tarkalleen nämä liittyvät. Kolme lisää on otettu kiinni, mutta meillä on sekä vartijoita että järjestyksenvalvojia”, Sacklén sanoo HS:lle.

Avarn Security on Sacklénin mukaan vastannut poliisilta tulleisiin tietopyyntöihin ja antanut poliisille kaiken tieton, minkä on voinut.

Aiemmin poliisi on kertonut epäilevänsä yhteensä kuutta Avarn Securityn työntekijää pahoinpitelyvyyhdessä.

Poliisin mukaan järjestyksenvalvojat ovat kuljettaneet työtehtävillään kohtaamiaan henkilöitä suojaisiin paikkoihin juna-asemien läheisyydessä, minkä jälkeen henkilöt on pahoinpidelty ja teot on videoitu.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi viime viikolla viisi järjestyksenvalvojaa. Yksi vangitsemis­määräyksistä peruttiin tutkinnanjohtajan pyynnöstä. Mies on kuitenkin yhä epäiltynä.

Tutkinnanjohtaja Ritari sanoo pitävänsä todennäköisenä vielä uusien uhrien esiin tulemista.

”Pidämme erittäin tärkeänä sitä, että toistaiseksi vielä tuntemattomat asianomistajat, jotka liittyvät erityisesti alla mainittuihin tapauksiin, ilmoittautuisivat poliisille”, Ritari sanoo.

Vihjeet voi lähettää osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat