Näin Ison Omenan tapahtumat etenivät: Nainen ei ollut väkivaltainen

Oikeuslääketieteellisen lausunnon perusteella nainen ei kuollut tukehtumalla. Poliisi ei tiedota tarkemmin kuolinsyystä.

Ison Omenan kauppakeskukseen on tuotu kynttilöitä ja kukkia kuolleen naisen muistoksi.

11.1. 15:33 | Päivitetty 11.1. 17:34

Viime lauantaina kauppakeskus Isossa Omenassa kuolleen naisen kuolinsyystä on saatu alustavia tietoja.

Poliisin mukaan nainen ei kuollut tukehtumalla. Poliisi ei aio tiedottaa kuolinsyystä tarkemmin, sillä tiedot ovat salassa pidettäviä.

Tapauksen tutkimista jatketaan nimikkeellä kuolemantuottamus.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jyrki Kallion mukaan näyttää todennäköiseltä, että rikosnimike pysyy jatkossa samana.

Lue lisää: Isossa Omenassa kuollut nainen oli ahkera kirkossakävijä

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo tapahtumakulun selkeytyneen esitutkinnan aikana.

Videotallenteiden perusteella nainen oli kävellyt kauppakeskuksen käytävillä, kun häntä vastaan oli tullut kaksi järjestyksenvalvojaa.

Järjestyksenvalvojat olivat aiemmin saaneet tiedon, että naisen epäiltiin häiriköineen toista asiakasta. Häirinnästä ilmoittanutta henkilöä kuulustellaan lähipäivinä.

Järjestyksenvalvojat pysäyttivät naisen ja alkoivat lyhyen keskustelun jälkeen poistaa tätä kauppakeskuksesta. Tästä seurasi voimankäyttötilanne. Kallion mukaan tilanne eskaloitui nopeasti.

”Siinä on ollut jonkinlaista vastarintaa, mutta [nainen] ei ole kohdistanut missään kohtaa väkivaltaa kiinniottajiin”, Kallio kuvailee.

Kallion arvion mukaan käytävällä pysäyttämisen ja voimankäytön välillä kului vain muutamia minuutteja. Naisen kiinnipito maassa kesti noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen häntä alettiin elvyttämään.

Silminnäkijöiden mukaan neljä järjestyksenvalvojaa piti naista maassa. Tilanteessa on poliisin mukaan ollut paikalla sekä vartijoita että järjestyksenvalvojia.

Esitutkinta jatkuu kuulemisilla ja asiantuntijalausuntojen hankkimisella. Myös valvontatallenteita ja silminnäkijöiden toimittamia videotallenteita käydään edelleen läpi.

Kallion mukaan poliisilla on hallussaan runsaasti videomateriaalia, josta voidaan nähdä koko tapahtumienkulku. Kaikkea materiaalia ei ole vielä ehditty analysoimaan ja tarkoitus on seuraavaksi selvittää tapahtumien tarkka aikajana.

Poliisi korostaa tiedotteessaan, että mikään kauppakeskuksen myymälä ei liity tapahtumiin.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat