Poliisi epäilee laajaa petosta: Mukana sosiaali­työntekijä ja Securitaksen entinen johtohenkilö

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii petosrikoskokonaisuutta vuosilta 2021–2022. Kokonaisvahingon arvo on noin kolme miljoonaa euroa.

12.1. 12:15 | Päivitetty 13.1. 7:38

Poliisi tutkii miljoonien eurojen laajuista petosrikosepäilyä Uudellamaalla sijaitsevan kunnan hallinnossa. Tutkinnan keskiössä on viranhaltija, jota epäillään perusteettomien yksityisten turvapalveluiden tuottamisesta sosiaalitoimelle.

Tutkittavassa rikoskokonaisuudessa yksityisen turvallisuusalan toimijaa edustavan henkilön epäillään erehdyttäneen sosiaalitoimea saaden aikaan tarpeettomat turvapalvelut vuosien 2021–2022 aikana, Itä-Uudenmaan poliisi kertoo tiedotteessa.

Turvapalveluiden hankinnasta päättänyttä sosiaalitoimen edustajaa epäillään virkarikoksesta. Poliisi epäilee hänen ylittäneen valtuutensa päätöksenteossa.

Turvallisuusalan yritys Securitas tiedotti torstaina, että heidän entistä toimihenkilöään epäillään rikoksesta. Asiasta kertoi ensin MTV Uutiset.

Yhtiöstä vahvistettiin HS:lle, että epäily liittyy Itä-Uudenmaan poliisin tutkimaan tapaukseen. HS:n tietojen mukaan yli 60-vuotias mies on toiminut yhtiössä johtotehtävissä.

”Yhtiöllä ei ole myöskään tässä vaiheessa tiedossa sellaisia seikkoja, jotka yksiselitteisesti osoittaisivat epäillyn henkilön syyllistyneen epäiltyyn rikokseen”, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Yhtiön mukaan henkilö kiistää syyllisyytensä. Epäilty on ollut vangittuna noin kuukauden ajan viime syksynä todennäköisin syin törkeästä petoksesta epäiltynä.

HS:n tietojen mukaan epäilyn alla oleva kunnan viranhaltija on työskennellyt Uudellamaalla sijaitsevan kunnan maahanmuuttopalveluissa. Poliisi vaati viranhaltijaa vangittavaksi viime syksynä, mutta käräjäoikeus hylkäsi vangitsemishakemuksen.

HS:n tietojen mukaan henkilö työskenteli kunnassa sosiaalityöntekijänä.

Myös hankintaketjun muuta päätöksentekoa, valvontaa ja vastuuta selvitetään esitutkinnan aikana

”Epäillyn kokonaisvahingon osalta kyse on noin kolmesta miljoonasta eurosta”, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Juha Springare.

Springaren mukaan tutkinnassa on kaksi haaraa: petoshaara ja virkarikoshaara. Hän ei kuitenkaan vahvista, kuinka monia henkilöitä kussakin haarassa on epäiltynä.

”Enemmän kuin kahta epäillään, mutta puhutaan varsin vähäisestä henkilömäärästä”, Springare sanoo.

Springare ei vahvista, mihin rikosepäilyt tarkemmin liittyvät.

”Tutkinnallisista syistä yksityiskohtaisuutta ei avata enempää.”

Tapahtumat sijoittuvat noin vuoden pituiselle ajanjaksolle ja niihin liittyy useita kymmeniä henkilöitä, joita esitutkinnassa on pitänyt ja pitää vielä kuulla.

Varsinaisia epäiltyjä laajassa kokonaisuudessa on poliisin mukaan vähän. Poliisi kuvailee tutkittavana olevaa kokonaisuutta tekotavaltaan ja luonteeltaan yhteiskunnallisesti merkittäviksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat