Juhlista poistettu mies palasi paikalle haulikon kanssa –  Tuusulan ampumisjuttu syyteharkintaan

Tuusulan Kellokoskella tapahtuneessa ammuskelussa ei loukkaantunut kukaan.

Ampumavälikohtaus tapahtui Tuusulan Kellokoskella Rajalinnan teollisuusalueella viime lokakuussa.

18.1. 9:05

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi Tuusulan Kellokoskella viime lokakuussa tapahtuneen ampumatapauksen tutkinnan. Tapaus on nyt syyteharkinnassa.

Moottoripyöräkerho Viikinki MC:n tiloissa tapahtuneessa ampumisessa oli poliisin mukaan hengenvaarassa kahdeksan henkilöä. Ampumisesta epäilty on ollut vangittuna.

Yksi henkilö loukkaantui tilanteessa lievästi, mutta poliisin mukaan tämä ei tapahtunut ampumisen vuoksi.

Ampuminen tapahtui lokakuun 23. päivänä. Kerhotiloilla oli vietetty syntymäpäiväjuhlia, josta epäilty mies oli poistettu.

Tästä suivaantunena mies oli murtautunut Tuusulan Nukarilla sijaitsevaan asuntoon, anastanut sieltä haulikon sekä pihalla olleen auton. Hän ajoi takaisin juhlapaikalle.

”Kerhotilalla saavuttuaan mies pyrki haulikon kanssa sisälle halliin, mutta todettuaan oven olleen lukittuna, aloitti hän ampumisen kohti kerhotilan ovea”, kertoo rikoskomisario Mikko Minkkinen poliisin tiedotteessa.

Tutkinnassa on selvinnyt epäillyn ampuneen useita laukauksia kohti kerhotilan ovea sekä sisälle kerhotilaan ovessa olleen ikkunan kautta.

Saatuaan kerhotilan oven auki mies oli ladannut haulikkonsa, ja mennyt sisälle. Siellä mies pyrki haulikon kanssa kerhotilan yläkertaan, jolloin sisälle olleet henkilöt onnistuivat taltuttamaan ampujan ja ottamaan tältä haulikon pois.

Ampumisen aikana kerhotiloissa oli yhteensä kahdeksan henkilöä, jotka ovat olleet hengenvaarassa ampumisen vuoksi.

Epäilty mies on aiemmin saanut tuomion huumausainerikoksista ja pahoinpitelyistä. .

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat