Raide-Jokeri on valmistumassa etuajassa, myös budjetti on alittumassa – mitä siinä tehtiin oikein?

Allianssimalli on tekijöiden mielestä ehdottomasti paras väline suuriin riskialttiisiin hankkeisiin.

Kaksi vuotta sitten heinäkuussa Raide-Jokerin työmaalla Helsingin Käskynhaltijantiellä hitsattiin yöaikaan hellesään vaikutusten vähentämiseksi.

22.1. 17:44 | Päivitetty 22.1. 18:29

Helsinkiä ja Espoota yhdistävä raitiolinja Raide-Jokeri on valmistumassa etuajassa ja sen budjetti on alittumassa.

Matkustajaliikenne alkanee alkusyksystä noin 10 kuukautta ennakoitua aiemmin.

Pääkaupunkiseudun monien viivästyneiden ja kallistuneiden rakennusurakoiden historiassa Raide-Jokeri on poikkeus. Kun länsimetron kustannukset moninkertaistuivat ja automaattimetro epäonnistui tykkänään, mitä Raide-Jokerissa on tehty oikein?

”Allianssimalli”, vastaavat kuin yhdestä suusta tilaajan projektijohtaja (vuoden 2022 loppuun saakka) Juha Saarikoski ja allianssin projektijohtaja Kari-Pekka Lumme NRC Group Finlandista.

Muodikas isojen ja hankalien rakennushankkeiden malli kätkee sisäänsä olennaisen ajatusloikan, joka erottaa sen perinteisestä rakennusurakasta.

Allianssimalli perustuu osapuolten välisiin sopimuksiin sekä tiiviiseen yhteistyöhön. Osapuolet asettavat hankkeelle tavoitekustannukset sekä -aikataulun.

Aikataulun viivästyksistä ja tavoitehinnan ylityksistä joutuvat molemmat maksamaan. Tämä karsii osaoptimoimista ja keskinäistä syyttelyä.

Jos tulee aikatauluvoittoja ja säästöjä, se hyödyttää molempia. Tavoitehinnan alitukseen kannattaa siis yhdessä pyrkiä.

Työmaan arjessa vallitsevat kuitenkin omat lainalaisuutensa, joita ei perinteisillä sopimusmuodoilla niin vain ohjailla. Miksi allianssissa ohjaus on onnistunut?

Raide-Jokerin allianssimallista on valmistunut tuore opinnäytetyö, joka vastaa osittain tähän kysymykseen. Metropolia-ammattikorkeakoulusta valmistunut Mira Saarentaus on koonnut keskeisiä havaintojaan hankkeen alkuvaiheessa vuonna 2020 Espoon tilaajaorganisaation näkökulmasta.

Huopalahden juna-aseman tunneli oli yksi Raide-Jokerin rakennusurakan hankalimmista kohteista.

Yksi keskeisiä havaintoja on, että tilaajat Espoo ja Helsinki joutuivat todella tekemään töitä, jotta esimerkiksi suunnitelmamuutoksia ja -ratkaisuja saatiin viivytyksittä tuotantoon.

Raide-Jokerissa tilaajien palkkaamia työntekijöitä on ollut täyspäiväisesti töissä 15–17. Tämä on huomattavasti enemmän kuin tavanomaisissa rakennusurakoissa on tapana.

Esimerkiksi myttyyn menneessä metron automatisointiprojektissa tilaaja Helsingin kaupungin liikennelaitos kohdisti etenkin alkuvaiheessa vähän työvoimaa tilaajan tehtäviin. Automaattimetron oikeuskäsittelyn aikana Siemens moitti HKL:ta muun muassa hitaasta tai jopa olemattomasta reagoinnista suunnitelmamuutoksiin.

Raide-Jokerissa koko allianssi hoiti monia perinteisesti tilaajalle kuuluneita tehtäviä. Tilaaja piti omissa käsissään kovan ytimen eli vastaanottotarkastukset, työmaapäiväkirjojen tarkistamisen ja urakan laajuuteen vaikuttavien muutosten hyväksynnän.

Raide-Jokerin yleissuunnitelma hyväksyttiin valtuustoissa 275 miljoonan euron hinnalla vuonna 2016. Kilpailuttamisvaiheen jälkeen allianssitoimijoiksi valittiin NRC Group Finland, YIT sekä suunnittelutoimistot Ramboll, Sitowise ja Sweco.

Allianssin kehittämisvaihe kesti 1,5 vuotta, ja sen aikana urakka-alue käytiin läpi metri metriltä. Suunnitelmat täsmentyivät. Lopputuloksena urakan tavoitehinta nousi 93 miljoonalla eurolla 386 miljoonaan euroon vuoden 2018 hintatasossa.

Kehitysvaiheessa ja koko urakan aikana rakentajat ovat päässeet tuomaan omaa asiantuntemustaan siten, että he kertoivat, mitä tietyt suunnitteluratkaisut käytännössä aiheuttaisivat työmaalla.

”Rakentajilta löytyy hyvin usein näkökulmia, joita suunnittelijalla ei välttämättä ole”, Lumme sanoo.

”Hankesuunnitelmaan jää aina sellaisia harmaita alueita, joita ei ole osattu määritellä. Allianssimallissa vallitsee pienempi riski joutua limboon siten, että asiat eivät etene”, Saarikoski sanoo.

Rakentamisen aikana jokaisessa kokouksessa on käyty läpi keskeneräisiä asioita, ja mikä tärkeintä sovittu yhdessä, kuka asian hoitaa seuraavaan kokoukseen mennessä.

Kolme vuotta sitten Espoon Laajalahdessa Raide-Jokeria rakennettiin Kehä I:n tuntumassa.

Rakentamaan päästiin vuonna 2019. Allianssin rakentamisvaiheen ensimmäinen projektipäällikkö Ari Bergström otti oikopäätä tavoitteeksi nipsaista urakka-aikataulusta pari kuukautta pois.

”Sillä jos aikaa säästyy, säästyy rahaa”, Saarikoski kiteyttää.

Rakentajien ja suunnittelijoiden epäuskosta huolimatta työmaalta alkoi löytyä keinoja säästää aikaa. Sitten Bergström ilmoitti, että otetaan vielä pois muutamia kuukausia.

Alkuperäisestä vuoden 2024 keväästä harpattiin vuoden 2024 alkuun, ja nyt puhutaan matkustajaliikenteen aloituksesta syksyn aikana.

”Mehän olimme pitäneet jo alkuperäistä tavoitetta kireänä”, Saarikoski huomauttaa.

Jo alkuvaiheessa oli otettu käyttöön ehkä kaikkein tehokkain nopeutuskeino eli kokonaisten katuosuuksien sulkeminen.

Mutta niin vain jokaiselta lohkolta löytyi vielä esimerkiksi kaivantoja, joiden tuenta tehtiinkin eri tavalla tai rakentaminen aloitettiin, vaikka jokin suunnittelutehtävä oli vielä kesken, joku katselmus oli tekemättä tai jostain lupapiirustuksesta puuttui viimeinen leima.

Esimerkiksi Patterimäen tunnelin louhinta aloitettiin sivusuunnassa vanhan hiekkasiilon kautta valituskäsittelyn aikana. Valitusten kumouduttua tunneli oli sen suuaukkoja lukuun ottamatta rakennettu pitkälti valmiiksi.

Kari-Pekka Lumme kiittää allianssin eri osapuolten sitoutumista yhteiseen hankkeeseen. Rivityöntekijöilläkin on ollut rohkeutta ehdottaa erilaisia tapoja ratkaista asioita.

”Patterimäen ratkaisukin saattoi olla sen tunneliporukan idea”, Saarikoski muistelee.

Lumme sanoo, että rakennustyömailla on aina niitä, jotka esittävät oman mielipiteensä ja sitten on niitä hiljaisia, joiden ideoita ei normaalisti kuulla.

”On eräänlainen saavutus luoda yhteisöön sellainen turvallisuuden tunne, että saadaan kaikkien ideat kuultavaksi”, Lumme sanoo.

Raide-Jokerin radalla on tehty koeajoja viime syksystä lähtien. Helmikuun alussa raitiovaunut ajavat ensimmäistä kertaa Espoon maaperällä.

Millaisiin hankkeisiin allianssi soveltuu? Voiko Raide-Jokerin kokemuksia monistaa muihin raidehankkeisiin siten, ettei allianssia enää tarvittaisi?

Saarikoski ja Lumme ovat yhtä mieltä, että isot, monimutkaiset infrahankkeet hyötyvät allianssimallista. Raitioradat eroavat niin paljon, ettei esimerkiksi Tampereen raitiotien kokemuksia voi suoraan monistaa pääkaupunkiseudun hankkeisiin tai Raide-Jokeria Vantaan ratikkaan.

”Ei ole olemassa jotain pelikirjaa, josta voitaisiin ottaa suoraan mallia”, Tampereen raitiotien rakentamiseen osallistunut Lumme.

Saarikoski ei silti pidä allianssimallia aukottomana. Jos osapuolten kesken ei ole luottamusta, ei allianssin hyötyjä saada irti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat