Helsingissä juhlitaan kiinalaista uuttavuotta jääveistoksin

Helsingin keskustassa ja kulttuurikeskusten pihoilla veistetään perjantaina ja lauantaina jänisaiheisia jääveistoksia. Kiinalainen uusivuosi näkyy kaupungilla.

Kiinalaisen vuoden vaihtuminen tiikerin vuodesta jäniksen vuodeksi näkyy myös Helsingissä. Viime vuonna Eeva Karhu työsti jääveistosta Kanneltalolla.

19.1. 15:17

Helsingissä juhlitaan lauantaina kiinalaista uuttavuotta. Keskustassa Keskuskadulla voi seurata jääveistosten tekoa kello 10–15. Sen jälkeen on luvassa lohikäärme- ja leijonatansseja sekä tanssikulkue Citycenter-kauppakeskuksessa.

Uudenvuoden vaihtumista juhlistetaan Helsingissä kello 18.

Jäänveistoa voi seurata myös kaupungin kulttuurikeskusten pihoilla Caisassa Kalliossa, Kanneltalossa Kannelmäessä, Maunula-talossa Maunulassa, Stoassa Itäkeskuksessa ja Vuotalossa Vuosaaressa) jo perjantaina ja myös lauantaina kello 10–15.

Kiinalaisessa horoskoopissa alkaa jäniksen vuosi. Jänis on toivon ja onnen symboli.

Jänisaiheiset jääveistokset jäävät Keskuskadulle ja kulttuurikeskusten pihoille mahdollisesti jopa keskiviikkoon 25. tammikuuta, jos sääolosuhteet sen mahdollistavat.

Helsingin kiinalainen uusivuosi on Helsingin ja Pekingin kaupunkien isännöimä tapahtuma, jota on vietetty Helsingissä vuodesta 2007. Tuotannosta vastaa Helsingin tapahtumasäätiö sekä Kulttuurikeskus Caisan ja Suomi–Kiina-seura.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat