Veturitien silta Pasilassa suljetaan liikenteeltä viikonloppuna

Betonivalutyöt sulkevat liikenteen Veturitien sillalla Keski-Pasilassa lähellä Helsinki-hallia viikonvaihteessa.

Veturitien siltatyömaa viime vuoden kesäkuun lopussa.

19.1. 11:14

Betonivalutyöt sulkevat viikonloppuna Veturitien sillan Keski-Pasilassa viikonlopun ajaksi. Veturitien silta kulkee radan yli entisen Helsinki-hallin vierestä kohti Helsingin keskustaa.

Silta on suljettu moottoriajoneuvoliikenteeltä lauantaina 21. tammikuuta kello 18:sta lähtien. Sulku päättyy seuraavana päivänä sunnuntaina kello 12. Liikenne ohjataan kiertämään Ratapihantien kautta. Kiertoreitti neuvotaan opastein.

Lisää valuja ja liikennesulkuja on tulossa myöhemminkin. Valuja on ainakin kolme. Lisää valuja tehdään arvion mukaan helmikuussa ja huhti–toukokuun vaihteessa.

Veturitien uuden sillan ensimmäinen osa avattiin liikenteelle viime heinäkuussa, ja toisen osan on määrä avautua liikenteelle ensi keväänä. Siltatyön kolmannessa vaiheessa viimeistellään ensimmäisessä työvaiheessa valmistuneen sillan kannen eteläinen pääty.

Valmistuessaan Veuritien uudessa sillassa on seitsemän ajokaistaa ja reunoissa väylät pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Silta valmistuu ensi kesänä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat