Helsingin kaupunki aikoo lisätä ja poistaa pysäköinti­paikkoja, kysyy asukkaiden mielipiteitä

Helsinki suunnittelee poistavansa 20 ja lisäävänsä 72 pysäköintipaikkaa kantakaupungissa. Kaupunki kysyy asiasta asukkaiden kommentteja verkossa.

Punavuoren Laivurinkadulla katutilan kapeus aiheuttaa ongelmia raitiovaunuille etenkin talvisin.

19.1. 16:42

Helsingin kaupunki järjestelee autojen pysäköintioloja kantakaupungissa. Ajatuksena on, että eteläisiin kaupunginosiin osoitetaan 72 uutta pysäköintipaikkaa mutta toisaalta 20 paikkaa poistetaan.

Pysäköintipaikkojen järjestely on alkuvaiheessa, ja kaupunki on avannut verkkokyselyn, johon toivotaan kaupunkilaisten kommentteja. Verkkokyselyssä on myös linkki karttaan, josta näkee pohdittavana olevat pysäköintipaikat. Esimerkiksi Ruoholahdenranta 3:een aiotaan lisätä kahdeksan pysäköintipaikkaa.

Helsingin kaupungin katu- ja liikennesuunnittelun yksikön päällikkö Heikki Palomäki sanoo, että kommentit ovat arvokkaita, kun pysäköintipaikoista tehdään ratkaisu.

Pysäköintipaikkojen lisäykset ja vähennykset pyritään tekemään vielä tämän talven aikana, hän kertoo.

Pysäköintipaikkoja aiotaan poistaa Laivurinkadulta Punavuoressa, jotta bussien ja raitiovaunujen kulku helpottuu.

Uusia paikkoja pysäköinnille on mahdollisuus tarjota, kun bussilinja 17 on lakannut kulkemasta ja linja 24 siirtynyt toiselle reitille. Osalle pysäkeistä vapautuu siten tilaa autoille.

Laivurinkatu on niin kapea, että siitä koituu haittaa busseille ja raitiovaunuille kesät talvet. Kadun eteläosassa itälaidan muurirakenne haittaa autojen pysäköintiä. Usein autot pysäköidään liian lähelle kiskoja, jolloin raitiovaunut eivät pääse kulkemaan. Talvella tilanne on erityisen paha, kun lunta kerääntyy muurin viereen.

Myös Laivurinkadun pohjoisella jaksolla Tarkk’ampujankadun ja Jääkärikadun välissä kapea katutila aiheuttaa ongelmia. Autoilla on niin kapea pysäköintikaistale, että niitä pysäköidään niin lähelle kiskoja, että raitioliikenne vaikeutuu.

Heikki Palomäki kertoo, että vuonna 2021 tuli 116 häiriöilmoitusta, jotka koskivat sitä, että Laivurinkadun itäpuolelle oli pysäköity auto niin, että sen vuoksi raitiovaunuliikenne pysähtyi. Häiriöt painottuivat talviajalle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat