Mies kaupitteli olemattomia muumimukeja ja hälytti poliisit tyhjään baariin, oikeus tuomitsi vankilaan

Mies huijasi lukuisilta henkilöiltä rahaa olemattomilla tori.fi-kaupoilla. Oikeuden mukaan mies ei voi suorittaa rangaistustaan kotona valvottuna, sillä se ei estäisi rikosten uusimista.

20.1. 16:36

Sarjapetoksia tehtaillut mies tunnusti huijanneensa lukuisilta henkilöiltä rahaa olemattomilla tori.fi-kaupoilla. Vuonna 1992 syntynyt mies kaupitteli netin kauppapaikalla muun muassa muumimukeja, Applen matkapuhelimia ja pelikonsoleita.

Miehen saamat rikoshyödyt olivat suurimmassa osassa huijauksia vain muutamia kymmeniä euroja. Erään ostajan hän sai huijattua maksamaan muumimukista 500 euroa ja olemattomasta Playstationista mies sai huijaamalla yli 600 euroa.

Mies tuomittiin aiemmin Helsingin käräjäoikeudessa yhteensä kolmestatoista petoksesta kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Rangaistusta alensi miehen vastikään saamat kolme tuomiota.

Hän valitti tuomiostaan hovioikeuteen ja vaati rangaistuksen tuomitsemista ehdollisena. Helsingin hovioikeuden tällä viikolla antaman ratkaisun mukaan mies on syyllistynyt myös aiemmin useisiin nettipetoksiin sekä puhelimitse tehtyihin perättömiin vaarailmoituksiin.

Oikeuden mukaan kotona suoritettu valvontarangaistus ei estäisi vastaavien rikosten jatkamista ja pysytti voimassa käräjäoikeuden ehdottoman tuomion.

Petosten lisäksi rikoskokonaisuudessa käsiteltiin myös muita rikosnimikkeitä. Tuomion mukaan mies soitti hätäkeskukseen keksittyjen vaaratilanteiden vuoksi kahtena eri ajankohtana.

Toisessa puhelussa hän kertoi henkilöstä, jolla oli hallussaan pistooli ja puukko ravintolassa. Paikalle saapui useita poliisipartioita ainoastaan todetakseen ravintoloiden olevan suljettuna.

Mies sai lopulta tuomion yhteensä 18 rikoksesta.

Hänen lisäkseen kokonaisuudessa jaettiin kahdelle 1980-luvulla syntyneelle miehelle tuomiot pahoinpitelystä. Kaksikko oli käynyt päätekijän kimppuun kadulla ja kohdistaneet häneen väkivaltaa. Miehet tuomittiin seitsemän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat