Poliisin passijonot palaamassa: Espoossa vapaat ajat menevät jo parin kuukauden päähän

Espoossa poliisin lupapalveluissa on uudelleen alkanut käydä kuhina.

Osassa tapauksissa passin hakeminen edellyttää käyntiä poliisiasemalla esimerkiksi siksi, että tarvitaan tuoreen sormenjäljet.

25.1. 15:55

Poliisin lupapalveluissa asiakasmäärät ovat taas kevättä kohti kovassa kasvussa.

Näin tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Espoon pääpoliisiasemalla ajan voi nyt varata parin kuukauden päähän. Lohjalla aikoja on kuukauden päässä, mutta Raaseporissa vain viikon.

Viime vuosi oli monilla poliisiasemilla ennätysvuosi, kun monet ihmiset uusivat passiaan pandemian hellittäessä. Pelkästään Länsi-Uudellamaalla myönnettiin yli 100 000 passia, missä oli edellisvuoteen verrattuna kasvua 60 prosenttia.

Tästä vuodesta ei välttämättä tule yhtä hurjaa.

Passin voi monissa tapauksissa uusia verkossa. Jos tarvitaan käynti poliisiasemalla, ajan voi varata verkossa. Viime vuonna aikoja oli pääkaupunkiseudulla ajoittain niin vaikea saada, että poliisi alkoi esimerkiksi tiedottaa päivittäin, kuinka pitkälle ilman ajanvarausta tulleiden jono Helsingin Pasilassa ulottui.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat