”Lapsia sijoitetaan S2-ryhmään jatkuvasti perustuen nimeen, ihonväriin tai johonkin. Tämä on rakenteellinen ongelma, joka vaikuttaa monien lasten tulevaisuuteen.”
Näin sanoo espoolainen Aicha Manai, jonka ekaluokkalaiselle kävi juuri näin.
HS kertoi keskiviikkona Mohammad Al-Emarasta, joka oli nuorena siirretty opiskelemaan suomea toisena kielenä huolimatta hänen erinomaisesta suomen taidostaan.
Lue lisää: Helsinkiläispoliitikot haluavat uudistaa S2-opetuksen alakoulussa
Al-Emara on aikuinen, mutta Manai kertoo, että yhtä epämääräisesti perustellut ratkaisut ovat monelle perheelle arkea myös tänä päivänä.
Kyse ei ole siis siitä, että suomen opiskelemisessa toisena kielenä olisi vikaa. Vaan siitä, että ratkaisuja tehdään jonkin muun kuin lapsen tarpeiden ja edun mukaisesti.
Manain kokemuksia tukee tuoreet tutkimustulokset. Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijan Lauri Ståhlbergin tutkimuksen mukaan joka viides suomea toisena kielenä opiskeleva lapsi ja nuori voisi lukutaitonsa puolesta opiskella suomea tavallisessa S1-opetuksessa.
Manain perheessä puhutaan kolmea kieltä sujuvasti. Hän itse puhuu sekä suomea että arabiaa, perheen isä suomea ja somalia.
Perheen pienen koululaisen vahvin kieli on suomi. Hänellä on laaja sanavarasto eikä hän ole ikinä tarvinnut tukea kielenkehityksen vuoksi.
Kun lapsi oli esiopetuksessa, hänen kielitaidostaan tehtiin kartoitus. Kartoituksen perusteella perheelle sanottiin, että lapsen on viisainta opiskella suomea koulussa äidinkielenä, ei vieraana kielenä.
”On erittäin hyvä asia, että tällainen kartoitus tehdään monikulttuurisille perheille”, Manai sanoo.
Kun lapsi sitten syksyllä aloitti koulun, perhe hämmentyi. Lapsen tietoihin Wilmaan oli ilmestynyt merkintä S2 eli asia oli järjestetty päinvastoin kuin keväällä perheelle oli kerrottu.
”Koko asia olisi voinut mennä meiltä täysin ohi. Alkoi ihmeellinen prosessi, vaikka lapsen oma opettaja oli ystävällinen ja avulias”, Manai kertoo.
Kukaan koululla ei tiennyt enää, miksi lapsi olikin siirretty S2-ryhmään. Hänestä oli tehty uusi kartoitus perheen tietämättä, ja kartoituksen tekijä oli jo muualle siirtynyt opettaja.
Manai ajatteli, ettei hän halua, että hänen lapsensa kielitaito heikkenee. Lapsen ryhmässä monet opiskelivat vasta suomen alkeita. Äiti mietti myös tulevaisuutta: korkeakouluun pyrkiessä S2-opinnoista pitää usein olla korkeampi arvosana, jotta saisi samat pisteet kuin suomesta äidinkielenä.
Nykyisin monella aloilla pisteytys on sama, mutta ei aivan kaikissa oppiaineissa.
Perheelle kerrottiin, että lapsen siirtämiseksi toiseen ryhmään pitää kirjoittaa motivaatiokirje, jossa siirtoa puoltavat perhe, luokanopettaja ja S2-opettaja. Näin tehtiin. Siksi lapsi on nyt tammikuussa päässyt vaihtamaan ryhmää.
Manai tiesi ennestään, että monissa muissa monikulttuurisissa perheissä joudutaan vääntämään samasta asiasta. Kun hän selvitteli asiaa, hän sai kuulla, että ilmiö on vielä yleisempi kuin hän kuvitteli.
”Tämä on väärin myös siksi, että on paljon lapsia, jotka todella tarvitsevat tukea suomen kielen kanssa. En halua, että minun lapseni vie heiltä turhaan heidän tarvitsemiaan resursseja.”
