Naskaleiden varassa värjötellyt mies vinssattiin helikopterilla ylös avannosta Sipoossa

Jäällä kävellyt kaksikko oli huomannut merijään olevan heikkoa ja kääntynyt takaisin. Pian toinen miehistä putosi jäihin, eikä hänen kaverinsa pystynyt itse auttamaan.

10.2. 14:44

Vanhempi mies putosi merijäihin Sipoonselän pohjoissaaristossa perjantaina aamupäivällä. Hän oli liikkeellä kaverinsa ja tämän koiran kanssa.

”He olivat matkalla jonnekin ja havainneet kesken kävelyn, että nyt jää on aika heikko. Sitten he olivat kääntyneet takaisin”, kuvailee meripelastusjohtaja Marko Siro Suomenlahden meri­vartiostosta.

Jäihin putoaminen tapahtui Siron mukaan aika lailla heti kääntymisen jälkeen. Jäihin pudonneen miehen kaveri soitti apua.

Ensimmäiseksi apuun saapui helikopteri. Avannossa ollut mies oli naskaleiden varassa jään reunassa. Hän ei päässyt itse ylös eikä hänen kaverinsakaan pystynyt auttamaan miestä ylös.

Helikopteri vinssasi miehen jäistä ja vei jatkohoitoon. Hän oli ollut avannossa arviolta puoli tuntia ja oli tajuissaan.

Paikalla olleet muut pelastusyksiköt kuljettivat miehen kaverin ja tämän koiran mantereelle.

Jäät ovat nyt meripelastusjohtaja Siron mukaan erittäin arveluttavat, ja on vaikea arvioida, missä jää kestää ja missä ei.

”Jäille ei pitäisi mennä ollenkaan.”

Merivartiosto kiitteli Twitterissä miesten nopeaa toimintaa ja sitä, että naskalit oli otettu mukaan.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Oxholmenin saaren edustalla lähellä Gumbostrandin vierasvenelaituria.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat