Onko Helsingin seudulla edunvalvojaa eduskunnassa?
Tämä kysymys hiipii helposti politiikkaa seuraavan mieleen viimeistään vaalitaistelun kiihtyessä.
Maakuntien poliitikot yksi toisensa jälkeen listaavat rehvakkaasti saavutuksiaan oman alueensa asioiden edistämisessä, mutta Helsingin seudun poliitikkojen puheessa aluepolitiikka loistaa usein poissaolollaan.
Samaan aikaan seudun kunnissa on jo vuosikymmeniä haikailtu Suomeen voimakkaampaa metropolipolitiikkaa.
Kaupungistuminen on globaali ilmiö, jonka vaikutus myös Suomeen on valtava. Suuret kaupungit pyörittävät talouskasvun moottoreita, mutta kantavat myös ison vastuun keskittyvistä sosiaalisista ongelmista.
Eikö valtakunnan ykköspoliitikkojen pitäisi siksi kantaa suurempaa huolta koko Helsingin seudusta, kysyvät kuntapäättäjät.
Yhden vastauksen tähän antaa eduskuntauransa päättävä Erkki Tuomioja (sd):
”Helsingin (ja Uudenmaan) edunvalvonta eduskunnassa hoituu paremmin niin sanotusti matalalla profiililla, koska esimerkiksi puhe pääkaupunkiseudun erityistarpeista ja -ongelmista kokoaa helposti muualta maasta tulevat edustajat ”Helsingin herrojen” vastaiseen rintamaan.”
Tuomiojan vastaus on osa HS:n laajaa selvitystä. HS kysyi tätä juttua varten kaikilta metropolialueen 43 istuvalta kansanedustajalta, mitä he ovat tehneet seudun hyväksi.
Istuvista kansanedustajista 37 on ehdokkaana myös tulevissa vaaleissa. Kyselyyn vastasi 33 kansanedustajaa.
Kaikki vastaukset ovat luettavissa tämän jutun lopussa hieman tiivistetyssä muodossa.
Poliitikkojen kyselyyn antamia vastauksia kommentoi tässä jutussa politiikan tutkija Johanna Vuorelma.
Hänen mukaansa metropolialue ei vastauksissa näyttäydy erityisenä alueena, jonka intressien edistäminen on kansanedustajille ensisijainen tehtävä.
Tähän Vuorelma löytää useita syitä.
”Ensinnäkin metropolialueen kunnat kilpailevat keskenään, mikä vaikeuttaa yhteisen identiteetin rakentamista. Kotikaupunkiin ja puolueeseen kytkeytyvät identiteetit ajavat alueellisen identiteetin ohi.”
Seudun erityispiirteet kuten asumisen kalleus, henkilöstöpula, jatkokoulutuspaikkojen riittävyys, vieraskielisten määrä, joukkoliikenteen merkitys, ilmastopäästöt ynnä muut edellyttäisivät kuitenkin yhteisiä toimia.
Helsingin erityinen asema maan pääkaupunkina voi olla toinen syy siihen, ettei metropolialue muodosta yhteistä rintamaa. Helsingillä on pyrkimys edistää intressejään puhuttelemalla maan poliittista johtoa suoraan ilman välikäsiä tai kuntakentän kumppaneita. Tämä tekee metropolipolitiikasta hajanaista.
”Esimerkiksi liikennepolitiikassa, jota olisi järkevä tehdä metropolialueen tasolla, on vahvoja poliittisia intohimoja eri puolueiden ja kuntien edustajien välillä”, Vuorelma sanoo.
Tuomiojan kiteyttämä havainto vahvasta vastakkainasettelusta pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä hillitsee Vuorelman mukaan kansanedustajien intoa sanoa ääneen vaalivansa metropolialueen erityisiä intressejä.
Metropolialueen kansanedustajat eivät halua antaa kuvaa, että pääkaupunkiseutu hyötyy taloudellisesti ja poliittisesti muun Suomen kustannuksella. Se voisi syventää entisestään Suomen aluepoliittista vastakkainasettelua.
”Metropolialueen poliittiset päättäjät puhuvatkin usein alueen intresseistä siitä näkökulmasta, miten ne hyödyttävät koko Suomea sen sijaan, että ne hyödyttäisivät vain metropolialuetta”, Vuorelma sanoo.
Maakuntien kansanedustajien siltarumpupolitiikkaan suhtaudutaan kyselyssä jopa hieman tuhahdellen. Jussi Saramo (vas) kommentoi vastauksessaan, ettei pääkaupunkiseudulle juuri tule eduskunnan joululahjarahoja, joita tyypillisesti on jaettu maakuntien – mittakaavaltaan pienehköihin – kohteisiin.
Helsinkiläiskansanedustaja Mai Kivelä (vas) vastaa, ettei ajattele tekevänsä aluepolitiikkaa, vaan edistää tärkeiksi kokemiaan teemoja kokonaisuutena.
Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että toinen helsinkiläisedustaja Eveliina Heinäluoma (sd) kertoo HS:n kyselyssä esittäneensä ja saaneensa läpi määrärahoja Kehä I:n ja Myllypuron liittymän parantamiseen sekä Vallisaaren kulttuurihistoriallisen perinnön vaalimiseen.
Myös espoolaiskansanedustaja Pia Kauma (kok) kertoo edistäneensä kantatie 51:n kunnostuksen ja länsimetron rahoitusta.
Moni kyselyyn vastannut kansanedustaja luonnehtii eduskuntatyötään joukkuepelinä. Tärkeinä asioina nousevat esille muun muassa koronatuet, joukkoliikenteen tuki, korkeakoulupaikkojen rahoitus, koulujen tasa-arvoraha ja yliopistosairaalan rahoitus.
Vuorelman havainto on, että metropolialueen intressejä ajavia näkökulmia esitetään enemmän Espoon ja Vantaan kuin Helsingin edustajien suunnalta.
”Vallan näkökulmasta voi ajatella, että Uudenmaan muille kunnille metropolipolitiikan hyödyt näyttävät suuremmilta kuin Helsingille maan valtakeskuksena”, Vuorelma sanoo.
Rahanjakoon liittyvien syiden lisäksi moni pääkaupunkiseudun ilmiö tai ongelma jää hoitamatta, koska laki ei sitä salli. Lakiin taas vaikuttavat luonnollisesti juuri kansanedustajat ja ennen kaikkea maan hallituksen tahto.
Lain muutostarpeeseen on törmätty tällä vaalikaudella esimerkiksi huumeidenkäyttöhuoneiden kokeilussa ja sähköpotkulautojen ongelmia ratkottaessa. Näistä jälkimmäistä koskien on kenties ensi vaalikaudella tulossa uudistuksia.
Kokonaan unohtuneelta näyttää laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta. Laki olisi pääkaupunkiseudulle tärkeä, koska se määrittää, miten kaupungit voivat puuttua urakoitsijoiden laiminlyönteihin.
Isojen katu-urakoiden kanssa kamppaileva Helsinki ei voi nykyisen laintulkinnan mukaan aikatauluttaa urakoita, kieltää kaivuuta tai rauhoittaa kerran kaiveltuja alueita määräajaksi kuten Tukholma on tehnyt.
Monissa kyselyn vastauksissa korostetaan sitä, miten kansanedustaja on toiminut hyvinvointialueiden hyväksi.
HS:n aiemmassa tarkastelussa ilmeni, että kansanedustajille on kasaantunut päällekkäisiä tehtäviä hallinnon eri tasoilla. He toimivat eduskunnan lisäksi hyvinvointialueiden aluevaltuustoissa ja kotikuntiensa luottamuselimissä.
Käytännössä aika ei kuitenkaan oikein riitä kaikkeen.
Se, puututaanko ongelmaan kansallisessa päätöksenteossa, jää ensi kauden kansanedustajien pohdittavaksi.