Suomalaisilla isillä on ollut oikeus korvattaviin isyysvapaisiin jo 45 vuotta, mutta Suomessa isät pitävät silti vähemmän perhevapaita kuin muissa Pohjoismaissa.
HS kertoi alkuviikosta isistä, jotka eivät halunneet jäädä kotiin hoitamaan lastaan siitäkin huolimatta, että siihen olisi ollut mahdollisuus. Vaimo on parempi siinä, perusteli yksi. Lapset on tylsiä, selitti toinen.
Kysyimme neljältä isältä, miksi kotiin jääminen kannattaa.
Lue lisää: ”Miksi miehistä yritetään tehdä naisia?” – Isät kertovat, miksi eivät jääneet perhevapaille
Markus Sjöholm, Espoo
Jäin isyysvapaalle viime vuoden elokuussa, kun lapsi oli vuoden ja kolme kuukautta. Olin kotona lapsen kanssa viisi kuukautta.
Toimin asiantuntijatyössä järjestössä. Työpaikalla suhtauduttiin tosi positiivisesti ja käskettiin nauttia kotona olemisesta. Vaimokin kannusti jäämään kotiin.
Isyysvapaan pitäminen tuntui luontevalta valinnalta alusta asti. Ei sitä tarvinnut erikseen miettiä.
Isyysvapaalla olin suunnitellut meille paljon ohjelmaa. Harrastimme sirkusta, tanssia ja muskaria. Uimme ja pyöräilimme paljon.
Muistan syksyltä vain yhden päivän, kun emme lapsen nuhan takia päässeet ulos.
Ei meillä kuitenkaan ollut kiire mihinkään. Siitä ajasta jäi lämpimät fiilikset.
Sain ottaa vastuuta ja hahmottaa käytännössä sitä, miten arkea voi kotona pyörittää. Sain todistaa kuinka hän oppi pienempiä ja suurempia taitoja.
Markus Sjöholm pyöräretkellä lapsen kanssa. Kuva: Markus Sjöholmin kotialbumi
Muistan, kuinka olimme olleet koko perheen voimin kylpylälomalla kotikaupungin ulkopuolella. Lomaa oli viikoksi, mutta vaimo lähti takaisin kotiin töiden takia muutaman päivän jälkeen.
Kun olimme saattamassa vaimoa juna-asemalla ja lapsi herkistyi itkuun, mietin vähän, miten me pärjäämme keskenämme. Kaikki sujui kuitenkin hyvin.
Se matka toi paljon itseluottamusta: me pärjäämme kaksin ja meillä on hauskaa. Sen jälkeen reissasimme paljon kahdestaan lapsen kanssa sukulaisten luona.
Minusta tällaista ainutlaatuista mahdollisuutta ei kannata jättää käyttämättä. Se saattaa vaatia taloudellista sumplimista, sillä varsinkin hoitovapaalla tuki on pieni. Itse säästin etukäteen. Onneksi isille on nyt tarjolla enemmän perhevapaapäiviä.
Töihinkin palasin virkistyneenä, kun oli ollut vähän taukoa.
Jussi-Pekka Manner, Helsinki
Jäin vuoden alussa vanhempainvapaalle asiantuntijatyöstä perheemme kuopuksen ollessa yhdeksänkuinen. Kohta neljä vuotta täyttävän esikoisen kanssa olin kotona kuusi viikkoa.
Tällä kertaa yhdistin vanhempainvapaata, hoitovapaata ja viime vuoden kesälomia. Olen kotona lapsen kanssa kevään loppuun asti.
Lapsen kanssa kotona ei todellakaan ole tylsää. Ei kannata mökkihöperöityä vaan lähteä ulos ihmisten ilmoille. Sovin esimerkiksi lounastreffejä kavereiden kanssa.
Olemme lapsen kanssa ulkoilleet ja käyneet museossa ja kirjastoissa. Kerran viikossa tapaamme muita samanikäisten lasten perheitä muskarissa. Alkuun olin siellä ainoa isä, nyt meitä on parhaimmillaan ollut neljä.
Jussi-Pekka Manner pulkkamäessä lapsen kanssa. Kuva: Jussi-Pekka Mantereen kotialbumi
Kotona nukumme yhdessä päiväunia ja puuhastelemme. Sen lisäksi musisoimme. Minä ja lapsi rämpytämme ukulelea, hän vähän laulaa mukana.
Hienoin hetki tapahtui tällä viikolla, kun sain todistaa lapsen ensiaskelet. Hän oli aiemminkin kulkenut muutamia askeleita minun ja äitinsä välissä, mutta nyt hän teki muutaman kierroksen ja oli itse yhtä hymyä. Jos en olisi ollut isyysvapaalla, en olisi nähnyt tätä.
Tykkään olla kotona lasten kanssa eikä tällaista tilaisuutta tule myöhemmin. Työt odottavat.
Kannustan isiä rohkeasti jäämään kotiin vauvan kanssa. Siinä kasvaa itse samalla lapsen kanssa. Uskon, että tällä ajanjaksolla syntyy syvempi suhde lapseen ja se kantaa tulevaisuudessakin.
Omista isyysvapaa-ajoistani on jo yli kymmenen vuotta. Esikoisen kanssa olin kotona kolmisen kuukautta.
Kun toinen lapsi syntyi, vaimo sai hyvän työtarjouksen. Emme kuitenkaan halunneet vielä laittaa kuopusta päiväkotiin, joten jäin seitsemäksi kuukaudeksi kotiin vuoden vanhan ja 4-vuotiaan kanssa.
Olin asiantuntijatyössä, ja hieman jännitin työnantajan reaktiota. Mutta mielestäni tässä asiassa pitää olla itsekäs ja ajatella oman perheen arvoja ja tarpeita.
Arki isyysvapaalla oli hyvää perusarkea. Se pyöri lasten kasvamisen ja kehittymisen ympärillä. Sitä raastoi omenaa puuroon ja vaihtoi vaippoja.
Se oli tavallaan myös raskasta. On aika työlästä olla koko ajan jonkun toisen palveluksessa. Jälkikäteen katsottuna aika meni kuitenkin hirveän nopeasti.
””Mielestäni tässä asiassa pitää olla itsekäs ja ajatella oman perheen arvoja ja tarpeita.”
Palkitsevuus oli pienissä asioissa. Esimerkiksi siinä, että ehdittiin ajoissa muskariin silloinkin kun oltiin kahden lapsen kanssa liikkeellä rattailla ja ulkona oli hirveät lumihanget.
Lapsiperhe-elämä on vähän kuin triathlon tai vuorikiipeily. Siihen hommaan ei lähdetä, koska se olisi helppoa tai mukavaa. Tässä palkitsee se, että ratkaisee haasteet ja ylittää itsensä.
Vanhemmuuden huippuhetkiä ovat tilanteet, kun näkee ettei ole onnistunut pilaamaan omia lapsiaan vaan heistä on kasvanut avoimia, luottavaisia ja uteliaita ihmisiä.
Isyysvapaa muutti suhdetta lapsiin. Konkreettisesti sen huomasi silloin, kun esikoisella murtui sääriluu ja hän pyysi äidin sijaan minua mukaan röntgeniin.
Se, joka on enemmän läsnä kotona, tulee läheisemmäksi lasten kanssa.
Kahden nuoremman lapsen kanssa en ollut isyysvapaalla, koska työskentelin kotoa käsin yrittäjänä. Se oli kuitenkin erilaista kuin ne ajat, jolloin itse oli arjessa mukana kädet savessa, tai pitäisikö sanoa kakassa.
Alpo Lahtinen, Helsinki
Olin viime vuonna kuusi kuukautta kotona esikoisen kanssa siitä asti, kun hän oli puolivuotias. Syksyllä jään uudestaan samanlaiselle isyysvapaalle kuopuksen kanssa.
Olemme vaimon kanssa molemmat esihenkilötehtävissä it-alalla ja koemme työmme merkitykselliseksi. Tuntui reilulta, että jaamme vapaat tasan.
Tämä on asia, josta kannattaa keskustella puolison kanssa ennen lasten hankkimista. Pelkän sukupuolen perusteella ei voi olettaa, että nainen jää kotiin.
Ymmärrän niitäkin isiä, jotka eivät halua jäädä kotiin. Silloin kannattaa varautua siihen, että tulee vähän takamatkalla lapsen arkeen, kun äiti ottaa haltuun esimerkiksi harrastukset ja päivähoitojärjestelyt.
Uskon, että tämä järjestely helpotti myös lapsen päivähoidon aloittamista. Hän pystyy luottamaan moniin aikuisiin.
Alpo Lahtinen lapsen kanssa retkellä Sipoonkorvessa. Kuva: Alpo Lahtisen kotialbumi
Itse pääsin luontevasti mukaan muskariäitien porukkaan ja sain kannustusta perheemme ratkaisusta. Vaimolle sen sijaan saatettiin ihmetellä, miten hän palasi töihin niin nopeasti.
Touhusimme asioita lapsen ikätason mukaan. Käytiin museoissa, treenattiin kävelyä leikkipuistossa.
Olihan se vähän sellainen ”päiväni murmelina” -kokemus. Olin tarkka aikatauluista ja lapsen vuorokausirytmistä, joten ne olivat minuutilleen melko samanlaisia.
Toisaalta työelämässä on yleensä miljoona rautaa tulessa.
Eräänä päivänä olimme puistossa, lapsi keinui yhdessä keinussa ja minä vieressä. Silloin ajattelin että nyt kaikki on lapsella hyvin ja meidän ei tarvitse muusta välittää.