Sairastuneet kätilöt haastoivat Husin oikeuteen Kätilöopiston homeesta

Kolme sairastunutta kätilöä vaatii Husilta korvauksia. Hus kiistää yhteyden sisäilman ja oireiden välillä.

Kätilöopiston sairaala samana päivänä vuonna 2017, kun sairaalassa syntyi sen historian viimeinen vauva.

Helsingin käräjäoikeudessa on maaliskuun ajan ollut menossa oikeusprosessi, jossa kolme kätilöä vaatii Husilta korvauksia sairastumisestaan.

Kätilöt ovat työskennelleet vuosia Kätilöopiston sairaalassa Helsingissä.

Hus kertoi keväällä 2017, että sairaalasta oli löydetty laajoja laho- ja mikrobivaurioita sekä sädesientä. Viimeinen vauva syntyi Kätilöopistolla lokakuussa 2017. Lähikuukausina sairaalan toiminta loppui kokonaan.

Kätilöistä moni oli alkanut oireilla oudosti jo vuosia ennen näitä tapahtumia.

Yksi oikeutta käyvästä kolmikosta esimerkiksi kuvaa oireitaan näin oikeuden papereissa:

”hengenahdistusta, astmakohtauksia, kasvojen/kaulan/korvien punoitusta, kuumoitusta, ihottumaa kauttaaltaan, äänen häviämistä ja käheyttä, suun ja nenän verenvuotoa, kuumeista oloa ja kuumeilua, lihasheikkoutta, lihassärkyjä ja lihasten nykäyksiä, kasvojen ja korvien kovaa kutinaa, silmien kirvelyä ja vuotamista, nielun turpoamista ja anafylaksiaa, puheen puuroutumista, sanojen häviämistä, aivosumua, tasapainon heittämistä, pyörtymisen tunnetta ja rytmihäiriöitä.”

Kätilöt kertovat kanteessaan, että työntekijät havaitsivat vuosien mittaan useita selviä merkkejä rakennuksen ongelmista kuten näkyvää hometta ja vesivuotoja. Työntekijät keräsivät listoja oireilevista ja vaativat työnantajaa puuttumaan asiaan.

Kolmikko kokee, että Hus ei reagoinut riittävän nopeasti rakennuksen sisäilmaongelmiin, mikä vaaransi ihmisten terveyden ja turvallisuuden.

Jokainen kolmesta sai sittemmin ammattitautidiagnoosin astman perusteella.

Oikeudessa he vaativat Husilta kukin 7 500 euroa tilapäisestä haitasta. Kaikki vaativat myös korvausta pysyvästä haitasta, näistä arvioista pienin on alle 5 000 euron ja suurin lähellä 10 000 euroa.

Hus pitää kanteita perusteettomina.

Husin vastauksen mukaan väitettyjen terveydelle vaarallisten tekijöiden ja kolmikon sairastumisen välillä ei ole syy-yhteyttä.

Husin vastauksessa sanotaan myös, että sairaalassa on tehty kaikki tarpeellinen työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden takaamiseksi.

Aiemmin on tehty erilaisia tutkimuksia ja korjauksia. Rakennusten ongelmien laajuus on kunnolla tullut päivänvaloon vasta 2017, jolloin sairaala suljettiin poikkeuksellisen nopealla aikataululla.

Siten Hus ei katso lyöneensä laimin velvollisuuksiaan työnantajana.

Oikeudenkäynti alkoi maaliskuun alussa. Oikeus on kuullut useita todistajia, istuntopäiviä on varattu kuun loppuun asti. Loppulausunnot kuullaan huhtikuun alussa, sen jälkeen jäädään odottamaan tuomiota.

Korkeimmassa oikeudessa on vuonna 2016 käsitelty hieman vastaavankaltaista tapausta, jossa työntekijät hävisivät jutun.

Jos oikeus siis nyt päättäisi asioiden olevan toisin, sillä voisi olla laajempaakin vaikutusta.

Ammattiliitto Tehy on jo aiemmin tiedottanut, että jos tässä oikeudenkäynnissä kätilöt voittavat, sillä on tiedossa parikymmentä vastaavaa tapausta lisää samasta sairaalasta.

Lue lisää: Välipohjissa mikrobikasvua, ullakolla linnunraatoja – Kätilöopiston sairaala suljetaan puolen vuoden kuluessa laajojen homevaurioiden takia

Lue lisää: Kätilöopisto on sairastuttanut kymmeniä ihmisiä, kertovat kätilöt

Lue lisää: Onko pääkaupunki­seudulla yhtään tervettä sairaalarakennusta, Hus?

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat