Helsingin seudulle on viime vuosina avautunut uusia huoneistohotelleja, ja niitä tulee vielä paljon lisää.
Pelkästään tänä vuonna avautuvissa uusissa kohteissa on yli 700 huoneistotyyppistä huonetta eli studiota.
Viime vuonna Katajanokalle avautui huoneistohotelli Koti Helsinki ja Jätkäsaareen Unity.
Alan suuri toimija, kansainvälinen kiinteistösijoitusyhtiö Nrep rakentaa paraikaa useita Noli Studios -huoneistohotellejaan eri puolille pääkaupunkiseutua.
Niitä tulee Helsingissä Herttoniemeen, Malmille ja Katajanokalle sekä Espoossa Otaniemeen.
Malmilla huoneistohotellin on määrä avautua nyt huhtikuussa, Herttoniemessä toukokuussa ja Katajanokalla ensi syksynä. Otaniemen kohde valmistuu näillä näkymin alkuvuodesta 2024.
Entuudestaan yhtiöllä on kohteet Katajanokalla, Sörnäisissä ja Vantaan Myyrmäessä. Jo aiemmin esillä on ollut mahdollinen tornihotelli, jota Nrep on kaavaillut Pasilan aseman ja Konepajan alueen väliin Aleksis Kiven kadulle.
””Erilaisia joustavia elämisen ratkaisuja tarvitaan monestakin syystä.”
Usko on vahva siihen, että huoneistohotelleille löytyy riittävästi asiakkaita vastaisuudessakin, vaikka kohteiden määrä kasvaa ja etätyön tekeminen yleistyy, Noli Studiosin maajohtaja Roni Huttunen sanoo.
Hänen mukaansa siitä on osoituksena esimerkiksi selviytyminen koronapandemiasta, joka kirpaisi Noli Studiosia perinteisiä hotelleja vähemmän.
Taustalla Huttunen, entinen luksushotelli St. Georgen johtaja, näkee huoneistohotellien laajan asiakaskirjon.
Siinä missä ihmiset yöpyvät tavanomaisessa hotellissa yleensä vain lyhyen aikaa, huoneistohotellit tarjoavat lisäksi yli kuukauden pituisia majoitusmahdollisuuksia.
”Erilaisia joustavia elämisen ratkaisuja tarvitaan monestakin syystä. Muuttuvat elämäntilanteet, esimerkiksi putkiremontti tai muutto pääkaupunkiseudulle jonkin työprojektin takia, ovat tilanteita, joissa tämäntyyppinen majoitus tulee edelleen ajankohtaiseksi”, Huttunen sanoo.
”Enemmän korona on vaikuttanut lyhyeen liikematkustukseen.”
Huttunen painottaa joustavuuden merkitystä. Hänen mukaansa se näkyy esimerkiksi niin, että asiakkaan ei tarvitse etukäteen tietää tai päättää, kauanko hän majoittuu, ja hinta joustaa majoituksen pituuden mukaan.
Myyrmäen Noli Studiosissa on oma pyykinpesukone. Jotkut yöpyvät huoneistohotelleissa pitkiäkin aikoja.
Myyrmäessä sijaitsevan huoneistohotellin huone.
Osa ihmisistä asuu vuokra- tai omistusasunnon sijasta huoneistohotellien studioissa nyt myös Suomessa. Ulkomailla vastaava on ollut jo pidempään normaalia.
Pitkäaikaisimmat asiakkaat ovat olleet kirjoilla huoneistohotelleissa vuosia.
”On paljon ihmisiä, jotka arvostavat sitä, että hotellin palvelut ovat käytettävissä siellä, missä majoittuu. On siivous, saunat, kuntosalit ja yhteiset työskentelytilat”, Huttunen sanoo.
Lue lisää: Kotina hotelli