Teinityttö otti itsestään selfien yöllä Espoossa – Pian aikuinen mies oli hänen kimpussaan

Kolmekymppinen mies lähti keskellä yötä seuraamaan kotiinsa matkalla ollutta teiniä ja tarttui tätä yllättäen takaapäin. Mies tuomittiin seksuaalisesta ahdistelusta sakkoihin.

17-vuotias tyttö oli palaamassa kaveriltaan kotiin elokuussa 2021 kun hän joutui tuntemattoman miehen ahdistelemaksi.

Tyttö ja mies kohtasivat ensimmäisen kerran puolen yön aikaan Espoon keskuksen juna-asemalla.

Tyttö oli ottanut itsestään selfien, jolloin mies oli ilmestynyt paikalle kehumaan kuvaa kauniiksi.

Mies lähti seuraamaan tyttöä, joka lähti kulkemaan kotiinsa päin. Tyttö ei huomannut sitä.

Noin viiden minuutin kävelyn jälkeen tyttö oli pysähtynyt hetkeksi. Silloin mies oli tarttunut tyttöä takaapäin niin, että toinen käsi oli tytön rinnoilla ja toinen lantiolla.

Tyttö kertoi miehen pitäneen häntä lujasti kiinni. Kun tyttö oli kääntynyt olkansa yli katsomaan miestä, mies oli vastannut tälle virnistämällä. Tyttö oli tunnistanut, että kyseessä on sama henkilö, joka puhui hänelle aiemmin asemalla.

Tyttö sai riuhdottua itsensä irti ja pääsi juoksemaan karkuun. Hän soitti heti hätäkeskukseen.

Mies myönsi olleensa paikalla Espoon asemalla, mutta kiisti tehneensä mitään.

Mies kertoi olleensa päihtynyt alkoholista ja hasiksesta ja kertoi, ettei muista tapahtumista paljoa.

Hänen kertomuksensa muuttui kuulusteluissa: välillä hän kertoi olleensa matkalla baariin, välillä ruokakauppaan.

Esitutkinnassa mies kertoi, että oli ottanut tyttöä kiinni, koska tämä oli seissyt humalassa autotiellä ja mies tahtoi viedä tytön turvaan. Tyttö oli tapahtumien aikaan selvin päin.

Käräjäoikeudessa miehen kertomukselle ei annettu kovin suurta painoarvoa.

Oikeus katsoi, että miehen teko loukkasi uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1991 syntyneen miehen seksuaalisesta ahdistelusta 30 päiväsakon rangaistukseen.

Mies määrättiin maksamaan tytölle 700 euroa kärsimyksestä. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue lisää: Rauha rivoilta eleiltä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat