Junaliikenne kulkee jälleen

Pääkaupunkiseudun lähijunat alkoivat kulkea uudelleen perjantaina aamuyöllä.

Junia Tikkurilan asemalla aiemmin maaliskuussa.

| Päivitetty

Lakon jäljiltä pysähdyksissä ollut junaliikenne kulkee jälleen.

Junalakon päättymisestä ilmoitettiin torstaina aamupäivällä. Jo torstain puolella kerrottiin, että ensimmäinen lähijuna lakon jälkeen lähtisi liikkeelle kello 4.04 perjantaina aamuyöllä. Kyseessä oli Keravalta Helsinkiin lähtenyt K-juna.

Ensimmäiset P, I, R, ja L-junat lähtivät matkaan myös ennen viittä.

Palvelualojen työnantajat (Palta) ja Rautatiealan Unioni (Rau) ilmoittivat torstaina aamupäivällä, että ne ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan johdolla saavutetun neuvottelutuloksen. Näin ollen veturinkuljettajat palaavat töihin perjantaina alkaviin työvuoroihin.

Lue lisää: VR: Juna­liikenne käynnistyy perjantaina

Myös ensimmäiset kaukojunat lähtivät liikkeelle yöllä.

VR tiedottaa, että lähipäivinä liikenteen käynnistyessä voi tulla yksittäisiä peruutuksia ja joitain junavuoroja Suomessa voidaan joutua korvaamaan bussikuljetuksilla. Osassa kaukojunissa ravintolavaunu voi olla suljettu tai tarjota vähemmän tuotteita kuin yleensä.

Pääosin liikenne palautuu kuitenkin normaaliksi vuorokauden kuluessa.

Oikaisu 24.3. kello 9.00: Toisin kuin jutussa aiemmin todettiin, Palta ja Rau hyväksyivät valtakunnansovittelijan johdolla saavutetun neuvottelutuloksen, eivät sovintoesitystä.

Oikaisu 23.3. kello 14:23: Toisin kuin VR alkuun tiedotti, ensimmäinen liikkeelle lähtevä lähijuna ei kulje Helsingistä Keravalle vaan Keravalta Helsinkiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat