”Koska puhelinkopit ovat usein varattuja, käytämme myös vessoja puheluihin ja kollegan kanssa käytäviin keskusteluihin, joita ei voi puhua muiden kuullen.”
Näin kuvailee arkeaan espoolainen sosiaaliohjaaja. Muutkin sosiaali- ja terveysalalla työskentelevät vastaajat kertovat samasta ilmiöstä.
Salassa pidettäviä asioita pitää hoitaa älyttömissä paikoissa tai sitten vain toivoa, että asiakkaat eivät kuule toistensakin asioita. Välillä puheluihin ei vastata vain siksi, että liian monella kollegalla on puhelu kesken vierellä.
HS kertoi aiemmin lastensuojelun työntekijöistä, jotka pitävät työtiloja Espoon keskuksen perhekeskuksessa sopimattomina.
Lue lisää: Espoolaiset sosiaalityöntekijät uupuvat, koska heiltä vietiin omat työhuoneet
Se ei ole poikkeuksellisen ankea paikka vaan normaalia arkea monissa sosiaali- ja terveysaseman uusissa rakennuksissa.
Oli kyseessä sitten uusi terveyskeskus tai sairaala, kirjallisia töitä varten rakennetaan nykyisin eri ammattiryhmien yhteisiä avoimia tiloja.
Omia paikkoja ei ole. Varattavat vastaanottohuoneet potilaiden tai asiakkaiden tapaamiseen ovat erikseen. Samoin kokoustilat sekä kopperot hiljaiseen työhön tai puhelinkeskusteluja varten. Niitä on harvoin tarpeeksi.
Kysyimme ammattilaisilta pääkaupunkiseudulta, millaista työskentely näissä monitilakonttoreissa on.
HS ei julkaise vastaajien nimiä, koska he pelkäävät joutuvansa vastaamisesta hankaluuksiin. Nimet ovat toimituksen tiedossa. Vastauksia tuli varsinkin Helsingistä ja Espoosta.
Tyypillisin hyvä asia uudenlaisissa tiloissa on se, mitä niillä tavoitellaankin. Eri ammattiryhmät kohtaavat useammin toisensa.
Osa tiloista koetaan myös kauniiksi.
”Spontaanit keskustelut muiden ammattilaisten kanssa”, mainitsi lääkäri
”Näkee myös muita ammattilaisia kuin oman tiimin jäseniä, ja voi halutessaan tutustua myös vapaamuotoisemmin ihmisiin”, kuvaili sosiaalityöntekijä.
Varjopuoli oli, että yhteydet lähimpiin työtovereihin heikentyvät samalla.
”Työkavereita on välillä vaikeaa löytää ja välillä on päiviä, jolloin ei näe oikein ketään kollegoista”, kuvasi perheneuvolan työntekijä.
"Ei ole enää työyhteisöä. On tosi surullinen, apea ja yksinäinen olo.”
Osa harmeista on tuttuja muidenkin alojen avokonttoriduunareille.
On melua, teknisiä ongelmia, huono ilmanvaihto pienemmälle joukolle suunnitelluissa huoneissa. Työvälineiden kuljettaminen turhauttaa. Hartiat kipeytyvät, kun työtuoli ja -pöytä vaihtuvat päivittäin, keskittyminen on vaikeaa.
Vaikeimmaksi monet kokevat salassapidettävien asioiden käsittelyn avoimissa tiloissa, kun tätä on työstä suuri siivu.
”Asiakkaan asioista kuulee kokouksissa ja puheluista kaikki työntekijät. Asiakkaat saattavat kuulla toistensa asioita”, kuvaili sosiaalityöntekijä.
Erilliset vastaanottohuoneet ovat joissain keskuksissa toimivia. Toisissa niitä on vähän.
”Usein psykiatrinen lääkärin arvio kestää yli tunnin kirjauksineen. Kalasatamassa oli pakko ehtiä pois alta, kun seuraavan työntekijän vastaanotto alkoi. Huoneet olivat niin täyteen varattuja”, kuvasi mielenterveysammattilainen.
”Asiakasaikojen määrää on todennäköisesti vähennettävä, koska vapaita tapaamishuoneita ei kaikille ajoille ole”, laski alle kouluikäisten kanssa toimiva psykologi.
Vastaajissa oli useampi, joka oli tehnyt päätöksiä saadakseen työrauhan takaisin.
”Lopulta kuormituin niin pahasti, että päädyin vaihtamaan työpaikkaa.”