Lentoyhtiö Finnair on perunut useita Euroopan lentoja viikonlopun aikana. Lauantaina Finnair perui lentoja muun muassa Pariisiin, Dubliniin, Wieniin ja Prahaan.
Viestintäpäällikkö Johanna Joutsiniemen mukaan lauantaina perutut lennot liittyvät teknisiin tarkastuksiin, joita tehdään Norran käyttämissä Embraer-koneissa. Norra operoi monia kotimaan ja Euroopan reittejä Finnairille.
Viikonlopun ja maanantain aikana Finnair on perunut yhteensä 20 Saksan lentoa liikennelakon takia.
Saksan koko joukkoliikenne on menossa lakkoon maanantaina työmarkkinaosapuolten erimielisyyksien vuoksi.
Myös Lufthansa on perunut Helsingistä Saksaan suuntautuvia lentoja.
Finnair ei lennä maanantaina Hampuriin, Frankfurtiin tai Düsseldorfiin. Müncheniin ei ole Finnairin lentoja ei maanantaina eikä tiistaina.
Sen sijaan Finnair lentää Berliiniin normaalisti.
”Peruttujen lentojen matkustajiin on oltu yhteydessä, ja heille on tarjottu vaihtoehtoista reittiä”, Joutsiniemi sanoo.