Kahvilan asiakkaat saivat jätevettä päällensä kauppakeskus Forumissa

Kiinteistöyhtiö Spondan markkinointi- ja brändipäällikkö Anita Riikonen kertoo, että kauppakeskus Forumissa on tapahtunut perjantaina viemäriputken vuoto. Vuoto kasteli osan kahvilan asiakkaista.

Forumissa tapahtui perjantaina putkirikko, joka kasteli kahvilan asiakkaat.

Kauppakeskus Forumissa tapahtui perjantaina putkivahinko, jonka seurauksena kahvilan asiakkaat saivat jätevettä päällensä.

Asiasta kertoi lauantaina Iltalehti.

Kiinteistöyhtiö Spondan markkinointi- ja brändipäällikkö Anita Riikonen vahvistaa sähköpostitse, että Espresso House -kahvilassa on tapahtunut viemäriputken vuoto. Vuodosta on koitunut joillekin asiakkaille vahinkoja, jotka tullaan Riikosen mukaan korvaamaan.

”Asian tarkempi selvittäminen on vielä kesken. Korjaustoimenpiteet aloitettiin välittömästi ja kahvilan toiminta on jatkunut tänään normaalisti”, Riikonen kirjoittaa.

Iltalehden haastatteleman silminnäkijän mukaan vettä olisi valunut katosta todella paljon. Muutamat asiakkaat olivat hänen mukaansa kastuneet litimäriksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat