Uusien asuntojen rakentaminen väheni viime vuonna huomattavasti etenkin pääkaupunkiseudulla, selviää Rakennusteollisuus RT:n tuoreesta suhdannekatsauksesta.
Valtion tukema kohtuuhintaisten Ara-asuntojen tuotanto on Rakennusteollisuus RT:n mukaan suorastaan romahtanut. Se väheni viime vuonna 37 prosentilla edellisvuodesta.
Korkotukilainaa saaneet 5 600 asuntoa vastasivat vajaata 15 prosenttia koko vuoden asunto-aloituksista.
Se on puolet vähemmän kuin hallitusohjelmassa sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen mal-sopimuksissa on asetettu tavoitteeksi pääkaupunkiseudulle.
Kaikki asuntoaloitukset vähenivät viime vuonna 18 prosenttia ja jäivät runsaaseen 38 000 asuntoon. Rakennusluvat ovat vähentyneet pääkaupunkiseudun lisäksi muissa suurissa kaupungeissa.
Rakennusteollisuus RT arvioi, että suunta jatkuu tänä vuonna samana ja asuntoaloitukset jäävät 27 000 asuntoon.
Asuntoaloituksia leikkaavat muun muassa rakennuskustannusten ja korkojen poikkeuksellisen nousu.
Suomea on rakennettu viime vuosina poikkeuksellisella tahdilla. Varsinkin asuntorakentamista ovat vauhdittaneet matalat korot ja muutenkin maltillinen kustannustaso.
Ensi vuonna Rakennusteollisuus RT ennustaa asuntoaloitusten määrän nousevan hieman 31 000 asuntoon.