Espoon antamat tiedot yksin jätetyn kolmevuotiaan tapauksesta eivät ehkä pidä paikkaansa – Lapsen äiti ihmeissään

Kolmevuotias lapsi jätettiin yksin päiväkodin pihalle Espoossa. Kaupungin tiedotteen mukaan lapsi ei ehtinyt olla yksin kuin hetken. Lapsen äidin kuvatodisteet viittaavat kuitenkin siihen, että kaupungin tiedotteen sisältämät tiedot eivät välttämättä pidä paikkaansa.

Länsi-Uudenmaan poliisi on käynnistänyt tapauksesta esitutkinnan.

Friisilän päiväkodin pihalle yksin jätetyn kolmevuotiaan lapsen äidillä on erilainen käsitys tapahtumien etenemisestä kuin Espoon kaupungilla.

HS uutisoi tapauksen tiistaina. HS:n uutisen jälkeen Espoon kaupunki tiedotti, että lapsi olisi ehtinyt olla pihalla yksin vain kaksi minuuttia.

Lapsen äidin mukaan Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen johtajan Virpi Mattilan nimissä lähetetyn tiedotteen tiedot eivät voi pitää paikkaansa. Lapsen äidin HS:lle antamat kuvatodisteet vaikuttavat puoltavan äidin näkemystä.

Asialla on merkitystä sen arvioinnissa, kuinka hyvin päiväkoti on selvillä alueensa tapahtumista ja miten hyvin se pystyy selvittämään niitä jälkikäteen.

Lue lisää: Kolmevuotias lapsi jätettiin ”epä­huomiossa” yksin päivä­kodin pihalle päivän lopuksi

Espoon keskiviikkoisen tiedotteen mukaan lapsi jätettiin epähuomiossa yksin päiväkodin pihalle kello 16.59.

Espoon kaupungin mukaan lapsen huoltajat tulivat kuitenkin hakemaan lasta jo kahden minuutin päässä tästä, tarkalleen ottaen kello 17.01.

Tiedotteen mukaan näkemys perustuu kaupungin valvontakameroiden kuvamateriaaleihin ja päiväkodin työntekijöiden kertomuksiin. HS pyysi kuvakaappauksia valvontakameramateriaalista, mutta Espoo ei luovuttanut niitä.

Äidin mukaan kaupungin väitteet eivät pidä paikkaansa. Äiti kertoo saapuneensa miehensä kanssa päiväkodille jo 16.45. Lapsi oli jo tässä vaiheessa yksin pihalla.

Sitä, kuinka kauan lapsi oli ollut yksin, äiti ei ole pystynyt selvittämään.

HS on nähnyt kuvakaappauksia äidin lähettämistä viesteistä ja puhelutiedoista. Niiden perusteella vaikuttaa siltä, että äiti on soittanut päiväkotiin jo kello 16.53. Siis kuusi minuuttia ennen kuin Espoo väittää äidin saapuneen päiväkodille.

Äidin mukaan puheluun ei vastannut kukaan.

Puheluiden lisäksi äiti on lähettänyt jo kello 16.56 päiväkodin vanhempien yhteiseen whatsapp-ryhmään viestin, jossa hän kertoo löytäneensä lapsensa yksin päiväkodin pihalta. HS on nähnyt viestin.

HS ei ole tavoittanut varhaiskasvatuksen johtaja Mattilaa kommentoimaan asiaa puhelimitse.

Lue lisää: Poliisi aloitti esi­tutkinnan tapauksesta, jossa lapsi jäi yksin päivä­kodin pihalle

Länsi-Uudenmaan poliisi on käynnistänyt tapauksesta esitutkinnan rikosnimikkeinä heitteillepano ja virkavelvollisuuden rikkominen.

Espoon kaupungin mukaan kyse oli väärinkäsityksestä pihalla olevien lasten lukumäärästä.

Kaupungin mukaan lapsi jäi epähuomiossa pihalle, kun päiväkodin työntekijä siirtyi sisälle. Kaupungin mukaan lapsi oli sellaisessa paikassa, ettei työntekijä ”voinut nähdä” tätä.

Työntekijä oli kaupungin mukaan siinä käsityksessä, että pihalla olisi ollut kaksi lasta, vaikka todellisuudessa lapsia oli kolme.

Tiedotteessa kerrotaan lisäksi, että tapahtuma-aikaan päiväkodissa olisi ollut kolme työntekijää. Heistä kaksi on kaupungin mukaan vakituisia työntekijöitä ja yksi pitkäaikainen sijainen.

Kaupungin näkemyksen mukaan tapahtumiin ei siis liity henkilöstövajaus tai kiire.

Lapsen äiti kertoo, että lapsen isä koputteli päiväkodin ovea ja soitti ovikelloa. Vanhemmat eivät silloin havainneet, että sisällä olisi ollut työntekijöitä. Äidin mukaan se on kuitenkin voinut olla mahdollista.

Espoon tiedotteen mukaan rakennuksen sisällä oli vielä vanhempien paikalle saapuessa työntekijä.

Äiti vahvistaa, että työntekijä oli tavoittanut perheen heidän poistuessaan päiväkodin pihalta. Hän ei ollut nähnyt, mistä työntekijä ilmestyi.

Työntekijä ei äidin mukaan tiennyt, miksi lapsi oli yksin pihalla. Äiti sanoo, että työntekijä totesi työvuoronsa päättyneen. Päiväkoti on normaalisti auki kelo 17 asti ja tarvittaessa kelo 17.30 asti.

Lapsen äidin puhelimen lokitietojen perusteella hän soitti hätäkeskukseen kello 17.21. Äiti kertoo tehneensä näin, koska hän ei saanut yhteyttä kehenkään päiväkodista. Hän sanoo pelänneensä, että päiväkodin työntekijä olisi saanut esimerkiksi sairaskohtauksen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat