Helsingin Kruunuvuoren­rantaan tulee lasten ja nuorten keskus

Kruunuvuorenrantaan rakennetaan lapsille ja nuorille hyvin laajasti erilaisia palveluita tarjoava keskus.

Havainnekuva näyttää, minkälainen Kruunuvuorenrannan palvelukorttelin uudisrakennuksesta tulisi.

Nuorille monenlaisia palveluja tuovan uudisrakennuksen tulo Kruunuvuorenrantaan Haakoninlahdenkadulle etenee, kun Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Kruunuvuorenrannan palvelukorttelin hankesuunnitelman keskiviikkona.

Tiloja tulee suomen- ja ruotsinkielisille kouluille, päiväkodille, leikkipuistolle, nuorisotilalle ja liikuntakeskukselle. Liikuntakeskus käsittää täysimittaisen palloilusalin pukuhuoneineen.

Projekti tuo nuorille myös tiloja kerho- ja järjestötoimintaan, kertoo Helsingin kaupunki tiedotteessaan.

Peruskouluun tulee 700 suomenkielistä oppilasta luokka-asteille 1–9, 200 ruotsinkielistä oppilasta luokka-asteille 1–6 ja 50 lasta esiopetukseen. Päiväkotiin tulee 200 lasta.

Kruunuvuorenranta kuuluu Laajasalon peruspiiriin. Alle 16-vuotiaiden määrä alueella kasvaa.

Rakennustyöt aiotaan aloittaa syyskuussa 2024, ja valmista pitäisi olla kesäkuussa 2026.

Uudisrakennuksen lähtökohtana on arkkitehtuurikutsukilpailun vuonna 2020 voittanut ehdotus.

Kesäkuun 2022 kustannustason mukaan arvonlisäverottomat rakentamiskustannukset ovat 69 miljoonaa euroa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat